Rakastan teitä, oi ystävät

teitä, jotka ette kuuntelemään väsy,

teitä, jotka osaatte seisahtumisen, viipymisen,

vaitiolon kallisarvoisen taidon,

rakastan teitä, jotka olette kaivoja

salaisuuksen loiskahtaa upoksiin,

rakastan teitä, runoilijaihmiset,

suloiset hullut, jotka huutoonne vastaatte

kuutamolla ja raesateella,

tyynellä ja tuulella matkaan lähdette.

Teitä minä rakastan, ystävät,

teitä, jotka minut repaleisenakin hyväksytte,

ja maailman töykkimänä vastaanotatte,

teitä, jotka aukenette ja käden annatte

pöydän yli, ovella,

hymyn maassa.

Satu Marttila