Vain pimeässsä näkyvät tähdet

On se Sinullekin annettu

tehtävä

jouluna

ja joulun jälkeen:

iloksi sinutkin

on tarkoitettu

iloa viemään

valoa pimeään 

hymyä

hyvää sanaa.

Kukaan ei niin köyhä

ettei jaettavaksi

ystävällisyyden lahjaa

kukaan ei niin rikas

ettei sitä tarvitsisi.

Ilo annettu jaettavaksi

valo vietäväksi eteenpäin.

Hyvää Joulua

ihmiset -

iloa

valoa

rauhaa.

Maaria Leinonen

 Tykkään susta!

Minä sitten tykkään susta!

Niin kuin yhdellä suksella laskettelusta.

Kun kaatuu ja kierii nauraen,

ja naama on ihan luminen.

Minä sitten tykkään susta!

Niin kuin pikkutyttöjen supattelusta.

Hiirenhiljaista hihitystä,

korvassa kuplivaa kiherrystä.

Minä sitten tykkään susta!

Niin kuin rannan haapojen huokailusta.

Kun kaislat tuulessa taipuu noin,

ja kaukaa veneesi nähdä voin.

Minä sitten tykkään susta!

Niin kuin yöstä kun taivas on melkein musta,

kun tähdet on pieniä pilkkuja vaan

ja sielu on iloa tulvillaan.

Sinikka Svärd

 Toinen hetki

Jossain on toinen hetki,

toisenlainen ilmasto,

toinen meri, toinen saaristo,

jotakin, minkä eläessään aavistaa,

kun syvyyksien vesi heijastaa

aaltoihin sukeltaneet poutapilvet.

Jossain on toinen retki,

tuntematon linnusto,

kevyt ruokosilta yli kesien

ja linnunpesien.

Tyyni taivas, leuto  ilta,

maa, jossa laulut nukkuvat

tähtien reunoilla, ihmeitä pelkäämättä.

Aulikki Oksanen

Keinulaulu

Pesän sydämellesi teen

ilmaan siniseen,

panen unipuuhun kiikkumaan, sen

latvan tummuuteen.

Värisee lehväin ympärillä aina

mieliajo,

pimenee ilta, mustuu yö ja hohtaa

aamun kajo.

On tuulta täynnä ilma, jos se irti

päästetään  -

mutta keinu, sydän, keinu, älä

säiky ensinkään.

Näetkö, hauska kiikku on tuulen

kämmeneĺlä:

humahtaa suvi ylitsesi rohkea ja

hellä,

luo liitää läntinen -

miten keveästi keinuu pesä

siivellä sen!

Vilua huokuu pohjatuuli, tuskaa,

ikävää -

ohi keinu, sydän, keinu, pian kauas

se jää.

Paha itä puuta ravistaa, lyö

kaakko kohahtain,

mutta oksat eivät murru, ne

keinuvat vain 

Voi myrsky täyttää taivaan, yli

auringon laasta,

mutta lehvää unipuusta ei yhtään

se raasta.

Maan akselissa suoraan kasvaa

ylös unipuu,

kuin  verkko yli avaruuden latva

ojentuu.

Nojata kaikkiin tähtiin voi se oksin

tuhansin.

Pelotta uni keinuu - keinu, sydän,

sinäkkn.

Aale Tynni

 Pietarin laulu toivosta

Toivo on tähdissä,

toivo on maassa,

vanamon maljassa varjokkaassa.

Toivo on unissa kuultavissa,

niittyvillassa, 

hiutaleillassa,

toivo on siementen uumenissa.

Toivo on alkukodissa, meressä,

toivo on lempeiden eläinten saatossa,

toivo on sydänten kuumassa veressä,

toivo on huomisen kirkkaassa aatossa.

Toivo on hopeakylkikalassa,

toivo on vastaisen rakkauden valassa.

Kerätkää toivoa, kylväkää sitä.

Itäinen länteen, ja länteen itä!

Älkää pitäkö toivoa salassa.

Toivo on tummassa silkkijoessa

maiseman lävitse matavassa,

mustien lintujen  höyhenten noessa,

sumuhunnussa satavassa.

Toivo on alkukodissa, meressä,

toivo on sydänten kuumassa veressä.

Toivo on lempeiden eläinten saatossa,

toivo on huomisen kirkkaassa aatossa.

Toivo on hopeakylkikalassa,

toivo on vastaisen rakkauden valassa.

Älkää pitäkö toivoa salassa.

Kaarina Helakisa 

Tiikeri

Tiikeri, tiikeri, hurjasti

yön metsissä palaa liekkisi;

mikä käsi ikuinen, mikä silmä muovasi

kauhean sopusointusi,

Missä syvyyksissä taivaiden

leiskui liekki silmien!

Mitkä siivet nousivat korkeuksiin.

Millä kädellä tuli temmattiin?

Ja mitkä hartiat, ja mikä taito tarvittiin

kn sydämesi jänteet solmittiin?

Ja mikä käsi? mitkä jalat pelottomat?

Sykkivän sydämen sitoivat.

Mikä vasara? mikä rauta kahlitsi?

Missä ahjosssa hehkuvat aivosi?

Mikä alasin? mikä koura hirmuisin

rohkeni niihen kauhuihin?

Kun tähdet itkullaan taivaan kastelivat

ja tappaakseen keihäänsä sinkosivat;

iloitsiko hän tätä katsoessaan?

Loiko Karitsan Isä Tiikerin maailmaan?

Tiikeri, tiikeri, hurjasti

yön metsissä palaa liekkisi;

mikä käsi ikuinen, mikä silmä muovasi

kauhean sopusointusi.

suom. Risto Ahti/Maailman runosydän 1998

Tiikeri

Tiikeri Tiikeri tulta valaa

metsässä jota yö jo halaa.

Kuolemattomat silmät valaa

kuviot nuo pelottomaan?

Miss´ syvyyksissä tai taivaissa sun

silmäs´sai tuon polttelun?

Mikä siipi sua saattaa koskettaa,

millä kädellä sua tohtii tavoittaa?

Millä käsillä, millä taidolla

sun sydämes´suonet voi punoa?

Milloin sydämes´sun alkaa takoa,

entä kädet ja jalat kulkea?

Mikä kytkös, mikä vasara,

valmisti aivosi ahjossa?

Mikä alasin? Millä otteellla,

tohdittiin aatokses´kauheat tunkea?

Alas kun tähdet heittivät peitsensä

ja taivas pudotti kyyneleensä:

Hymyskö hän kun hän näki sut?

Hän onko myös Karitsan valmistanut?

Tiikeri Tiikeri tulta valaa

metsässä jota yö jo halaa.

Kuolemattomat silmät valaa

kuviot nuo pelottamaan?

The Tyger

Tyger Tyger, burning bright,

In the forests of the night;

What immortal hand or eye,

Could frame thy fearful symmetry?

In what distant deeps or skies.

Burnt the fire of thine eyes?

On what wings dare he aspire?

What the hand, dare seize the fire?

And what shoulder, & what art,

Could twist the sinews of thy heart?

And when thy heart began to beat.

What dread hand? & what dread feet?

What the hammer? What the chain,

In what furnace was thy brain?

What the anvil? what dread grasp.

Dare its deadly terrors clasp?

When the stars threw down their spears

And water'd heaven with their tears:

Did he smile his work to see?

Did he who made the Lamb make thee?

Tyger Tyger, burning bright,

In the forests of the night:

What immortal hand or eye,

Dare frame thy fearful symmetry?

William Blake

poetryfoundation

Tiikeri

Tiikeri, tiikeri, yöllisen metsän

kirkasliekkinen,

mikä kuolematon käsi tahi silmä

loi kauhistuttavan symmetriasi?

Missä etäisissä syvyyksissä tai taivaissa

liekehti silmiesi palo?

Millaisin siivin hän rohkeni kohota?

Millaisin kämmenin tarrata tulesta kiinni?

Millä hartein & millä taidoin

on punottu sydämesi jänteet,

ja kun se alkoi lyödä

miten valtava käsi, miten valtavat jalat.

Millainen vasara & millainen kahle?

Millaisessa ahjossa kitettiin aivot?

Millainen alasin? Millainen ote, joka

julkeni tarrata niiden kuolettaviin kauhuihin.

Ja kun tähdet heittivät keihäänsä,

kastelivat taivaan kyynelin,

katseliko hän hymyillén työtään?

Loiko hän myös sinut, joka karitsan loi.

Tiikeri, tiikeri, yöllisen metsän

kirkasliekkinen,

mikä kuolematon käsi tahi silmä

loi kauhistuttavan symmetriasi?

William Blake suom Arto Lappi

 

Suomalaissuku

Suomalaiset syntyvät järvistä ja kivistä,

he astuvat esiin lähteistä ja puroista.

Kivet maassa ovat heidän luittensa sukua.

He viettävät kuutamohäitä järvinaistensa kanssa,

kaislapalmikkoisten, sulkahiuksisten kanssa.

Suomalaiset naiset ovat sinisiä vesiä, järvinaisia,

linnunmunakuori on heidän luittensa sukua,

lumi on heidän ihana ihonsa,

kuutamo heidän silmänsä.

Heidän verensä ei ole ruusu,

heidän verensä ei ole pilvi eikä ruusu.

He synnyttävät kuunvaloa kolme päivää,

kolme päivää he pitävät kuutamoa vankinaan,

synnyttävät kuulle valon.

Heidän miehensä vapauttavat tähdet kun heitä haluttaa,

he omistavat kuun alttarin ja heillä on lintuarmeija.

Heillä on kurkiset pukimet.

He osaavat haukan hiljaisuuden

suomalaiset ja haukat ovat ääneti kylissä.

Haukkoja he lähettävät hakemaan sanoja kuusta,

kurjen he lähettävät hakemaan äänen pilvestä,

kimalaiset taitavat heidän kielensä

ja kyy heidän syntysanansa.

Suomalaiset rakentavat sankarinsa punaisista kivistä,

heidän sankarillaan on kuun tukka ja pilvien iho.

He somistavat jääkatedraaleja ja lumialttareita,

pitävät sormissaan pohjantähteä.

Suomalaisilla on jääyönsä, kolmen kuukauden pituinen,

silloin aurinko makaa heidän sinisilmäisen jäänaisensa 

ja muuttuu valkearuumiiseksi kuin he itse.

Kun järvinaisensa aukaisevat jääluomensa nukuttuaan

kuukausia morsiusuntaan, heillä on viheriansiniset silmät.

Tuhatsilmäiseksi muuttuvat he.

Maailmassa ei ole kansaa, joka olisi heidän sukulaisensa,

he ovat astuneet järvivaimojensa kohdusta kuin raakunkuoresta,

metsiensä miljoonista neulaisista ovat he syntyneet.

Kävyn suomusta voi lukea heidän sukunsa.

Suomalaiset eivät ole kenenkään sukua.

Helvi Hämäläinen

 Pimeys kaatuu

kiinni horisonttiin kuin 

käärepaperi.

Tähdet ja kuu tulevat

koristamaan matkaani.

Pimeää vyöryy

taivaan täydeltä alas.

Maa kimaltelee

kevyen ensilumen

kosketuksen hurmassa

Eija Aromaa

Taivaskissa

 Olen avaruuksien kissa,

olen kissa ihmeellinen.

Olen unien, tähtien kissa,

tulin takaa pilvien.

Minä rakensin teille talon,

jossa paljon rakastetaan.

Nyt takaisin lähden, mutta palaan

uniinne toisinaan.

Kaarina Helakisa

-Koira❤🌟

Me, jotka olemme kokeneet monta joulua

tiedämme kirkkaita tähtiä on harvassa,

harvat ovat myös

kirkkaat ja onnelliset päivät.

Me, jotka katsomme lastemme kasvoja kynttilöiden loisteessa,

heidän kirkkaita silmiään,

me tiedämme kirkkaat päivät eivät lopu,

kuuset versovat, tähdet tuikkivat,

joulun sanoma ei unohdu,

se kuuluu kaikille,

kaikille.

Lassi Sinkkonen 

 esineet,

ihmiset,

merkityksen:

jokainen

nuotti soi

Lassi Nummi

                         

  ***

    Olen kuin juna

joka jo kauan on törmäillyt

kaupunkiin Kyllä

ja kaupunkiin Ei.

Hermoni on jännitetty

kuin langat

Kyllä-kaupungin 

ja Ei-kaupungin välille.

Kaikki on kuollutta, pelokasta Ei-kaupungissa.

Se on kuin murheella vuorattu huone.

Siellä jokainen esine kyräilee sulkeutuneena.

Siellä jokainen muotokuva tuijottaa epäluuloisesti.

Aamuisin siellä kiillotetaan parketit sapella.

Siellä sohvat ovat petosta, seinät epätoivoa.

Turhaan odotat sieltä hyvää neuvoa

tai kukkakimppua tai vaikka hyvänpäiväntoivotusta.

Kierjoituskoneet takovat monenkertaista vastausta:

Ei-ei-ei...ei-ei-ei...ei-ei-ei...

Ja kun valot sammuvat kokonaan

haamut alkavat synkän balettitanssin.

Ennen pääset, piru vie, hengestäsi

kuin mustasta Ei-kaupungista.

Mutta Kyllä-kaupungissa on elämä kuin rastaanlaulu.

Se kaupunki on seinätön kuin linnunpesä ikään.

Taivaalta hankkivat tähdet tulla käteen.

Häpeilemättä kurottuvat kaikki huulet huulillesi,

kuiskuttavat vain hiljaa:"Kaikki on hölynpölyä".

Härnäten pyytää reseda tulla poimituksi

ja lehmilaumat tyrkyttävät ammuen maitoaan

eikä epäluuloista ole puhettakaan

ja minne ikinä haluat, oitis sinut sinne

kiidättävät junat, laivat, lentokoneet

ja lorisee, solisee vesi kuin vuodet:

Kyllä-kkyllä-kyllä...kyllä-kyllä-kyllä...kyllä...

Mutta joskus, suoraan sanoen, on ikävää

kun saa niin paljon melkein ilman työtä

siinä monihohtoisessa Kyllä-kaupungissa...

Parempi kun minua  heittelee ikäni kaiken välillään

kaupunki Kyllä ja kaupunki Ei!

Olkoot vaan hermoni jännitetty kuin langat

Ei-kaupungista 

Kyllä-kaupunkiin!

Jevgeni Jevtusenko

Yön pisaroita keräämme

kuin tähtiä sydänten syliin.

Polut ovat mutkaiset, tähdet kaukana

mutta me löydämme ne,

poimimme talteen ilon murutkin,

suojaamme valon aavistukset.

Ja vaikka maa on musta, 

kiitämme kirkkaudesta.

Pia Perkiö

Yö, pilvet, vihreät tähdet

Tuulee, tyyntyy,

sarastaa,

järvi on taivas.

Kai Nieminen

Ajatukseni

ovat pienet ja onnelliset

kuin sinisiipiperhosen,

eikä sydämelläni ole

enemmän huolta kuin oravanmarjalla,

kuin lapselliset sormet

osoittamaan ihanaa

aurinkoa

Katri Vala

Me onnelliset, me tavalliset

tavallisessa arjessamme

emme haikaile tähtiin.

Meille riittää tämä siniharmaus, 

joka kyllä kimaltaa hetkittäin.

Pia Perkiö

Olkoon lempeä hymy vene

purjehtikoon usein kasvoille.

Jääköön vaikka ankkuriin -

ja tulkoon tyynet, tulkoon tuulet.

Arto Lappi/Lumiputous

♡

Pilvet tulevat 

menevät

Päivä nousee 

laskee

Aina aukeaa 

yön viitta

raskas

aamuun

Ellei yötä olisi

et näkisi tähtiä

et niitä rakastaisi

Et niiden puhetta kuulisi

♡

Kevyesti kevyesti

keinuvat ilon kukat

lumpeet

raskailla laineilla

syvien vesien yllä

Maaria Leinonen

On ehdotettu, että

tähdet olisi poistettava

näkyvistä.

Sitä ei ole vastustettu,

se on jo hyväksytty.

Paavo Haavikko

♡

Ikivihreän männyn

sankka vihreys

on kevään tullen

hivenen entistäkin

vihreämmän vihreää.

Muneyuki

Mutta on olemassa myös toisenlaisia muistikuvia talvesta. Siitä, miten hangen pinta hohtaa lakeuksilla silmänkantamattomiin, ja ilmassa on jo aavistus kevättä. Savun tuoksu kirpeässä pakkasilmassa. Ylös tähtiin kohoava hengityksen huuru. Koppuraksi jäätyneet hiukset saunan jälkeen. Kiristyvän pakkasen pauke metsässä. Humiseva kakluuni huoneen nurkassa. Hiihtoretki äidin kanssa. Lumisateen hiljainen sihinä. Joulukuusta hämärässä metsässä sahaava isä. Kynttilät hautausmaalla. Pakkasenkankea polkupyörä. Jäätyneet pyykit narulla. Sulavan lumen tuoksu. Hien pyyhkäisy otsalta karvahatun alta. Lumen narske pihassa. Huopatossut. Halkeavan puun terävä räsähdys pakkasessa. Eläinten jäljet. Höyryävä mustaherukkamehu. Potkukelkassa roikkuva heijastin. Auton valot makuualkovin seinällä. Lämmin peitto ja kylmä lattia. Hellan luukun kolahdukset aamuvarhaisella. Kahvin tuoksu. Hitaasti punertuva taivas kylän yllä. Kaikki mikä oli ja on yhä. Talven valossa.

Hannu-Pekka Björkman/Kadonneet askeleet

Otetaan paljon pimeyttä

sytytetään sen keskelle kynttilä

monta kynttilää

paljon kynttilöitä.

Muutetaan pimeä valoksi.

Otetaan pimeistä pimein kaamosyö

kukitetaan se tähdin

kynttilöin.

Se on joulu. 

Eeva Heilala

Oli ilta, hiljaista, joku avasi ikkunan

katon rajassa viidennessä kerroksessa.

Sarana narahti, kaiku kiiri katolle,

helähti savuhatun pellissä,

minä löysin taivaan, tähdet.

Arvo Turtiainen