Oodi kiitokselle

Kiitos sanalle

joka osoittaa kiitollisuutta.

Kiitos kiitokselle

siitä

miten paljon se sana

sulattaa lunta tai rautaa.

Maailma näytti uhkaavalta

kunnes pehmeänä

kuin heleä

höyhen

tai makeana kuin sokerin terälehti,

huulten välitse

kulkee 

kiitos,

suurena suun täydeltä

tai kuiskattuna,

tuskin mumistuna,

ja olento oli taas ihminen

eikä ikkuna,

jotain kirkasta

levisi metsään:

oli mahdollista laulaa lehvistön alla.

Kiitos, olet pilleri

ylenkatseen

purevia happoja vastaan,

olet valo joka kaataa kovuuden alttarin.

Kenties 

olet ollut

myös kukkaköynnös

kaikkein kaukaisimpien ihmisten välillä.

Matkalaiset

kulkivat hajallaan

luonnon keskellä

ja sitten tuntemattomien ihmisten 

aarniometsässä:

merci,

kun juna rynnistää,

vaihtaa isänmaata,

pyyhkii pois rajat,

spasibo,

liki terävähuippuisia 

tulivuoria, pakkasta ja tulta,

thanks, niin, kiitos, ja sitten

muuttuu maailma taas pöydäksi:

yksi sana sen puhdisti,

lautaset ja lasit kimaltavat,

haarukat kilahtelevat

ja tasangot ovat liinoja.

Kiitos, kiitos,

tee matkaa ja tule takaisin,

nouse,

ja laskeudu.

Tiedetään kyllä, et sinä

kaikkea voi täyttää,

sana kiitos,

mutta

missä häivähtää

sinun pieni terälehtesi,

siellä piiloutuvat ylpeyden tikarit,

ja ilmaantuu hymyn pilkahdus.

Pablo Neruda

From a Railway Carriage 

Faster than fairies, faster than witches,

Bridges and houses, hedges and ditches;

And charging along like troops in a battle,

All through the meadows the horses and cattle;

All of the sights of the hill and the plain

Fly as thick as driving rain;

And ever again, in the wink of an eye,

Painted stations whistle by.

Here is a child who clambers and scrambles,

All by himself and gathering brambles;

Here is a tramp who stands and gazes;

And there is the green for stringing the daisies!

Here is a mill and there is a river:

Each a glimpse and gone for ever!

Robert Louis Stevenson (1885)

Junan ikkunasta

Ohitse ohitse ohitse kiskoen -

puut ja pensaat sivuitse viskoen -

mäet ja kukkulat pellot ja talot

tiet ja sillat ja vilkkuvat valot

laitumet lehmät hevoset lampaat

ja metsänreunat kuin terävät hampaat -

Ja räpäys vain: ohi vihelsi asema!

Nyt jo kaukana kaukana kaukana -

Tuossa juoksi lapsi, yksin ihan.

Tuossa aita kiersi ja sulki pihan.

Silmät selällään äsken kulkuri tuolla

ja kultaleinikit, suopursut suolla!

Tien mutkaan jäi kärryt, kuski ja lasti,

ohi vilahti mylly, nopeasti:

kuin heijastus junan ikkunoissa.

Välähdys vain, ja iäksi poissa!

Robert Louis Stevenson/suom. Kirsi Kunnas 

Aikamme saxofonilaulu on 

pyhä.

♡

Jazz - aikamme ruman 

romantiikkaa.

♡

Motoksi sopii:

Voidaan sovittaa saksofonille,

pianolle ja hyvälle tenorille.

♡

MATKALLA

Tehtaita, taloja,

tolppia, latoja,

aita ja oja

seuraavat junaa.

Se kun kulkevi lujaa

Suomen Manchesteriin.

 esineet,

ihmiset,

merkityksen:

jokainen

nuotti soi

Lassi Nummi

                         

  ***

    Olen kuin juna

joka jo kauan on törmäillyt

kaupunkiin Kyllä

ja kaupunkiin Ei.

Hermoni on jännitetty

kuin langat

Kyllä-kaupungin 

ja Ei-kaupungin välille.

Kaikki on kuollutta, pelokasta Ei-kaupungissa.

Se on kuin murheella vuorattu huone.

Siellä jokainen esine kyräilee sulkeutuneena.

Siellä jokainen muotokuva tuijottaa epäluuloisesti.

Aamuisin siellä kiillotetaan parketit sapella.

Siellä sohvat ovat petosta, seinät epätoivoa.

Turhaan odotat sieltä hyvää neuvoa

tai kukkakimppua tai vaikka hyvänpäiväntoivotusta.

Kierjoituskoneet takovat monenkertaista vastausta:

Ei-ei-ei...ei-ei-ei...ei-ei-ei...

Ja kun valot sammuvat kokonaan

haamut alkavat synkän balettitanssin.

Ennen pääset, piru vie, hengestäsi

kuin mustasta Ei-kaupungista.

Mutta Kyllä-kaupungissa on elämä kuin rastaanlaulu.

Se kaupunki on seinätön kuin linnunpesä ikään.

Taivaalta hankkivat tähdet tulla käteen.

Häpeilemättä kurottuvat kaikki huulet huulillesi,

kuiskuttavat vain hiljaa:"Kaikki on hölynpölyä".

Härnäten pyytää reseda tulla poimituksi

ja lehmilaumat tyrkyttävät ammuen maitoaan

eikä epäluuloista ole puhettakaan

ja minne ikinä haluat, oitis sinut sinne

kiidättävät junat, laivat, lentokoneet

ja lorisee, solisee vesi kuin vuodet:

Kyllä-kkyllä-kyllä...kyllä-kyllä-kyllä...kyllä...

Mutta joskus, suoraan sanoen, on ikävää

kun saa niin paljon melkein ilman työtä

siinä monihohtoisessa Kyllä-kaupungissa...

Parempi kun minua  heittelee ikäni kaiken välillään

kaupunki Kyllä ja kaupunki Ei!

Olkoot vaan hermoni jännitetty kuin langat

Ei-kaupungista 

Kyllä-kaupunkiin!

Jevgeni Jevtusenko