Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi,

älä tietyssä asemassa olevaksi,

niin olet vapaa tällaisenakin kevätpäivänä

istumaan tavaratalon rappusille

syömään tötteröjäätelöä.

Helena Anhava

 RUUSU

Maailmaan on puhjennut

ruusu,

hyvää juurta.

Se ruusupuu on äiti puhdas,

ja siitä on kasvanut kukkanen.

Vauvan kasvot kirkkaat

kuin peili roihua vasten.

Hän tuo rauhan, sydämellisyyden.

Tätä vaunua, jossa pienokainen on,

täytyy keinuttaa rauhallisesti

ja katsoa yksinkertaisin silmin.

Pikku vauva,

me keinutamme, keinutamme.

Tässä on sinulle

taivaan ja yön korut.

Kuinka kirkkaasti säteilee aamun tähti.

Väinö Kirstinä

Rakkautta on

hipsiä hiljaa

pimeässä myöhään,

tuntea lattia

läpikotaisin,

astella varpaat

niin ettei narahda.

Pekka Kytömäki

Love is

creeping softly

late at night

in the dark,

knowing every inch

of the floor

and placing your toes where

the boards don't creak. 

Donald Adamson

Maailma

myös kukkii,

karu laidunrinne. Kun et muuta voi,

rakasta.

Lassi Nummi

KIRKKAAT AAMUT KOHOAVAT

Jokainen kevät  nostaa silmiini kyyneleet

ilosta, koska tämä maa on niin kaunis.

Järvi  on aina uusi ja erilainen,

rannoilta kahvinruskea, keskeltä kirkas,

se näyttää virtaavan kuin joki, kadoksiin metsiin.

Lämpiminä aamuina sen kietoo sumu,

sinertävä kuin aamumaito,

sateella sen silkki on harmaa.

Kirkkaat aamut kohoavat,

päivä ja yö vaihtelevat,

sade ja kuulas ilma.

Vuodenaikojen lähtö ja paluu,

lintujen laulu, äänien häipyminen,

aamu ja ilta, kevät ja syksy

alati hämmästyttävät minua.

Eeva-Liisa Manner

Levottomasti liikkuu

joulukuusi

parvekkeella

tammikuun tuulessa.

Kiihkeästi pimeys

syleilee valon kantajaa.

☆

Yön tullen syttyvät juhlavalot.

☆

tammikuun viimassa

hetken humisi kevät

Lassi Nummi

Koiranputki ja juhannusruusu

kasvavat rinnan,

rinnakkain kukkivat, soivat

pikkulintujen täyttä riemua!

Ne ovat niin sisäkkäin kaikki

niin harmonisesti villejä,

etten yritäkään kitkeä,

karkottaa niitä, ketään niistä, en enää.

Liityn kesän äänien, tuoksujen, värien

ja ajatusten lippukulkueeseen.

Toivo Laakso

Daffodils,

that come before the swallow dares,

and take 

the winds of March

with beauty

The Winter's Tale/ Shakespeare

Silmät sanoja tulvillaan.

Käsi koskettaa matkan päästä

ilo viipyy tyhjissä huoneissa.

Niin tulee ystävyys.

Laajenee. On.

Kai Nieminen/Tie jota oli kuljettava

Vain yksi vuodenaika

on pysyvä;

muutos.

Pekka Kejonen

Pituus, leveys, korkeus

Joulun moniulotteinen  tila.

Kolme kertaa kolme, neljä kertaa neljä:

pituus, leveys, korkeus. Ja aika.

Näkö, kuulo, tunto. Ja mieli.

Paikka, aika, liike. Ja sointi.

Muistot, odotukset, pyrkimykset. Ja luopuminen,

tyhjä avartuva tila

jonkin tulla,

jos joku

Lassi Nummi

 

Olet lähellä

ajatusten lämmössä,

unen suojassa

Vaikka matka on pitkä,

etäisyyttä ei ole.

Anna-Mari Kaskinen

Valo on väkevämpi

yötä ja hämärää,

lempeys on kestävämpi

pahuutta pimeimpää.

Rakkaus on loistavampi

synkkyyden keskellä,

ystävyys rohkeampi

kovuuden vierellä.

Heikoin on täynnä voimaa,

vahvin on avuton.

Hyvyyden valtakunta

pienten ja heikkojen on.

Anna-Mari Kaskinen

Syksyä en pelkää.

Tulkoon ajallaan,

jääköön metsän syliin

vaikka asumaan.

Vieköön taivaan tuuliin

lehdet mennessään.

Joutavat jo mennä

multiin lepäämään.

Tulkoon vaikka myrskyt,

rakeet hallayön.

Syksyä en pelkää.

Tehköön syksyn työn.

Sisälle teen pesän,

takkaan tulen teen.

Esiin kutsun kesän,

muiston kadonneen.

Anna-Mari Kaskinen

MYÖHÄÄN

Ilta kahlaa puihin,

tiheiköstä lintu

kiitää kylmän halki,

mustia neulasia varisee

yöntäysi.

TÄMÄ ILTA

Oksilta varisee kelta,

kuu leviää

kahisten ruoholle,

ilta on tullut

lehmusten kujaa,

tämä ilta

lähempää kuin eilinen.

Jyri Schreck

 Valkovuokkojen,

valkolakkien, valkeiden öiden aika.

Valo antaa 

ilolle siivet

- valo kantaa.

Maria Ahlstedt

 Koskaan ei ole liian aikaista

tarttua hetkeen

ja ihmisen käteen

avata ikkuna

nuuhkia sumua

kuunnella tuulia

antaa auringon läiskän

hiipiä lattialle.

Satu Hassi

 Seimiyö

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

valkeina ne varjelevat, suojelevat meitä.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen.

Olenalla kynttilöitä toisilleen

ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen.

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

eivät ne petä, eivät ne hylkää meitä

eivät ne hylkää meitä rakkautta vannoneita.

Kaikki te vaivaiset, kaikki te kurjat

kaikki te matkalla haavoittuneet

käikki te nälkäiset, kaikki te nurjat

kaikki te suuntanne kadottaneet.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen.

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

valkeina ne varjelevat, suojelevat meitä.

Tommy Tabermann

https://m.youtube.com/watch?v=nvRqwiUxBzA      Johanna Iivanainen

Hämärtää,

ja hellyys laskeutuu

maan ylle,

peittelee haavat, arvet.

Se minkä on oltava pehmeää

on pehmeää:

järven vesi, kissan selkä, äkillinen katse.

Se minkä on oltava kovaa ja lujaa

on niin kovaa ja lujaa

kuin sen on oltava:

luut, tahto, puu tuulessa, kattila tulella.

Hämärtää hellästi

eikä pimeys kykene olemaan

suurempi kuin hellyys.

Tommy Tabermann / Veren sokeri

Oodi koiralle

Koira kysyy minulta

enkä minä vastaa.

Se hypähtää, juoksee pitkin piennarta ja kysyy

sanattomasti

ja sen silmät

ovat kaksi kosteaa kysymystä, kaksi märkää

liekkiä jotka pyystävät vastausta

enkä minä vastaa,

en vastaa koska

en tiedä, en mahda mitään.

Avarilla vainiomailla  me kuljemme,

mies ja koira.

Lehdet hehkuvat,

kuin joku

olisi suudellut niitä,

jokaista erikseen,

maasta kohoavat

kaikki ilmoille

pienet planetaarionsa,

lehvistöjen yötaivaat,

ymmyrkäiset ja vihreät,

ja me kuljemme, mies ja koira,

nuuhkien maailmaa, apilaa kahistellen

Chilen vainioilla,

syyskuun kirkkaiden sormien lomissa.

Koira pysähtelee,

ajelee mehiläisiä,

hypähtää läikähtävään lätäkköön,

kuuntelee kaukaista kaukaisempia

koiranhaukkuja,

lirauttaa kiven juureen

ja tuo minulle kuononpäänsä,

tuo sen minulle kuin lahjan.

Siinä piilee sen hellä raikkaus,

sen kautta sen hellyys puhuu,

ja noin se kysyy

kahdella silmällään

miksi on päivä, miksi tulee yö,

miksei kevät

tuonut korissaan

mitään

harhaileville koirille

paitsi hyödyttömiä kukkia,

kukkia, kukkia ja kukkia.

Niin kyselee

koira 

enkä minä vastaa.

Vaellamme,

mies ja koira joita yhdistää

vihreä aamu

ja mieltä kiihdyttävä tyhjä yksinäisyys

jossa vain me

olemme olemassa,

tämä kasteisen koiran

ja metsärunoilijan ykseys,

sillä lymyileviä lintuja

ja salaisia kukkia ei ole olemassa

kahdelle kaverukselle,

kahdelle metsästyskumppanille:

on vain viserrystrillejä ja tuoksua,

maailma joka yö

on tislaillut kosteaksi,

vihreä tunneli ja sen päässä

niitty,

appelsiinintuoksuisen ilman humaus,

juuristojen supina,

elämä joka kulkee jalan,

hengittää, kasvaa,

ja yliaikainen ystävyys,

onni

olla koira ja olla ihminen

yhtyneenä

yhdeksi eläimeksi

joka kulkee liikutellen

kuutta jalkaa

ja yhtä kasteenkosteaa

häntää.

Pablo Neruda

suom. Pentti Saaritsa 1972

Taivaan kuumentuneen otsan on peittänyt

ilta viileä hunnullansa.

Kimaltavat laivat liukuvat

leikaten timanttien lailla

meren tummuvan peilin.

Lännen taivaan kapea pilvi

kuin näkymättömän soittajan huilu

soi auringon vaimenevaa laulua.

Katri Vala