Mitä on rakkaus?

Kykyä

nähdä olemattoman

salaisuuteen,

ja nähdä sen loistavan.

Heidi Liehu

Kauneuden tuuli

puhaltaa hyvyyden temppelissä.

Rakkauden ruohikolla

levähdä ihminen.

Eeva Kilpi

 Mikä jää ilmaisematta

Kaikessa parasta on se,

mikä jää ilmaisematta.

Se jää ihmiselle itselleen.

Kaikessa parasta on se,

mikä jää ymmärtämättä.

Se on portti tulevaisuuteen.

Kaikessa parasta on  se,

mikä jää tietämättä.

Se jokin odottaa 

kypsymistään.

Se jokin ajastaan kiertyy

kevyesti auki,

rapsahtaen kuin

siperianherneen palko

syysauringossa.

Siinä elämä on

parhaimmillaan,

kun tieto on tuleentunut

viisaudeksi

ja 

loistaa ihmisestä

ilmaisematta.

Riitta Moder

.

KIRJAHYLLY

Olipa kerran. Olen kuullut sanottavan, että niin on sanottava

kun puhutaan kirjahyllystä. Ei  niin kauan aikaa sitten

ihmisillä oli kirjahylly olohuoneessaan. Olohuone oli paikka,

jossa ihmiset oleskelivat silloin kun he eivät olleet keittiössä,

wc:ssä tai sängyssä.  He istuivat olohuoneessa ja olohuoneessa

heidän kanssaan seisoi kirjahylly kuin uskollinen palvelija.

Kirjahyllyssä oli pieniä esineitä, joita sanottiin kirjoiksi. Olipa

kerran. Ja toisinaan kävi niin, että ihminen otti kirjahyllystä

kirjan ja alkoi lukea sitä. Ja toisinaan kävi niin, että ihmisessä

tapahtui jotain kun hän luki kirjaa. Jotain sellaista kuin

ajatteleminen, tai jotain sellaista kuin tunteminen, tai jotain 

sellaista kuin ymmärtäminen, uuden tiedon omaksuminen tai

kielen selittämätön nautinto. Olipa todella kerran. Ja kirjahylly

seisoi ihmisen vieressä ja tunsi täyttymystä siksi, että se oli 

täyttänyt tarkoituksensa. Ja ihminen, niin olen ymmärtänyt,

tunsi jotain etäisesti samankaltaista. Olipa kerran. Olipa

todella kerran.

Aki Salmela

olen

sovellus

käyttöjäŕjestelmässä

nimeltä

ihminen

Kaarina Valoaalto

 Koskaan ei ole liian aikaista

tarttua hetkeen

ja ihmisen käteen

avata ikkuna

nuuhkia sumua

kuunnella tuulia

antaa auringon läiskän

hiipiä lattialle.

Satu Hassi

Oodi koiralle

Koira kysyy minulta

enkä minä vastaa.

Se hypähtää, juoksee pitkin piennarta ja kysyy

sanattomasti

ja sen silmät

ovat kaksi kosteaa kysymystä, kaksi märkää

liekkiä jotka pyystävät vastausta

enkä minä vastaa,

en vastaa koska

en tiedä, en mahda mitään.

Avarilla vainiomailla  me kuljemme,

mies ja koira.

Lehdet hehkuvat,

kuin joku

olisi suudellut niitä,

jokaista erikseen,

maasta kohoavat

kaikki ilmoille

pienet planetaarionsa,

lehvistöjen yötaivaat,

ymmyrkäiset ja vihreät,

ja me kuljemme, mies ja koira,

nuuhkien maailmaa, apilaa kahistellen

Chilen vainioilla,

syyskuun kirkkaiden sormien lomissa.

Koira pysähtelee,

ajelee mehiläisiä,

hypähtää läikähtävään lätäkköön,

kuuntelee kaukaista kaukaisempia

koiranhaukkuja,

lirauttaa kiven juureen

ja tuo minulle kuononpäänsä,

tuo sen minulle kuin lahjan.

Siinä piilee sen hellä raikkaus,

sen kautta sen hellyys puhuu,

ja noin se kysyy

kahdella silmällään

miksi on päivä, miksi tulee yö,

miksei kevät

tuonut korissaan

mitään

harhaileville koirille

paitsi hyödyttömiä kukkia,

kukkia, kukkia ja kukkia.

Niin kyselee

koira 

enkä minä vastaa.

Vaellamme,

mies ja koira joita yhdistää

vihreä aamu

ja mieltä kiihdyttävä tyhjä yksinäisyys

jossa vain me

olemme olemassa,

tämä kasteisen koiran

ja metsärunoilijan ykseys,

sillä lymyileviä lintuja

ja salaisia kukkia ei ole olemassa

kahdelle kaverukselle,

kahdelle metsästyskumppanille:

on vain viserrystrillejä ja tuoksua,

maailma joka yö

on tislaillut kosteaksi,

vihreä tunneli ja sen päässä

niitty,

appelsiinintuoksuisen ilman humaus,

juuristojen supina,

elämä joka kulkee jalan,

hengittää, kasvaa,

ja yliaikainen ystävyys,

onni

olla koira ja olla ihminen

yhtyneenä

yhdeksi eläimeksi

joka kulkee liikutellen

kuutta jalkaa

ja yhtä kasteenkosteaa

häntää.

Pablo Neruda

suom. Pentti Saaritsa 1972

NAISET HUUTAKAA

Älä ahdistu lapseni.

Ei elämä ole tämän kummempaa.

Maailma vain aseistautuu.

Se lisää turvallisuutta, he sanovat.

Ydinaseita kehitetään jotta ei tulisi

ydinsotaa, he sanovat.

Vain sisällissota riehuu kaikkialla.

Globaalinen veljessota.

Kansalaissota.

Kun olin pieni lapsi sanottiin

että se oli kaikkein kauheinta.

Kuka jaksaa vielä sääliä ihmistä

kun minäkin säälin enää puita ja kasveja

ja eläimiä.

Ja nuoria. Ja lapsia.

Ja säälinhän minä naisiakin,

näitä sukupolvien ajan sokeutettuja,

jotka sentään puhuvat rauhasta.

Ja säälin minä miehiäkin,

näitä sokeita sokeuttajia,

säälin minä heitäkin 

koska olen poikien äiti.

Äidit huutakaa.

Kehtolaulujen asemesta huutakaa.

Huutakaa suoraa huutoa

kaikkialla maapallolla yhteen ääneen.

Naiset huutakaa.

Pysäyttäkää liikenne, tehtaat,

aseitten valmistus, unet.

Seisokaa keskellä toreja ja teitä

ja huutakaa.

Huutakaa vuoteissa, synnytyspöydillä,

keittiöissä,

pelloilla, kouluissa, toimistoissa ja

kaupoissa.

Huutakaa kädet kohotettuina: - Ei!

Ei, ei, ei.

Ei sotaa!

Eeva Kilpi/Kiitos eilisestä 1996

 Mutta ihmisen poikasella

on ohut iho, ei höyheniä,
ei karvaa
Se tarvitsee suojaa,
suojaa,
suojaa.

Eeva Kilpi

♡

Äiti, olet minulle kaikki keski-ikäiset naiset

punaisissa tuulipuvuissa
kaikki stereolaitteet päässä huhkivat sauvakävelijät
kaikki Liza Marklundia lukevat 160 senttiset pullukat
kaikki naisellinen liha
kaikki jotka haluaisivat minut synnyttää
kaikki salkkarifanaatikot
kalakeiton tuoksu ja Pelle Miljoona
maitoa tihkuvat rinnat
kaikki hiilipiirustuskurssille haluavat, mutta väsyneet
kaikki huulet minun korvaani

Miki Liukkonen/Elisabet

Lapset juoksevat pois.
Mutta äidit
kulkevat vaiti kotipihassa.
Minunkin äitini kantaa ikuisesti
tuhkaämpäriä marjapensaan juurille.
Lapset juoksevat, juoksevat pois.
Mutta äidit
istuvat yhä jossain kuistilla.
Minunkin äitini kuorii ikuisesti
multaisia perunoita kuistin nurkassa.
Maa murtuu, taivas jäätyy.
En löydä tietä avaruuden ääriin.
Mutta äiti, hän on pihalla,
hän kulkee elokuisen illan halki
peittämään kurpitsapääni pyyheliinalla.

Aulikki Oksanen

Rakkauden ilo

Ilo on siinä,

että meitä on paljon.

Niitä, jotka ihmistä rakastavat, on paljon.

Niitä, jotka rakastaakseen luopuvat,

nousee auringon keralla

ehtymättä.

Anja Vammelvuo

Katso minua

ja näe minut.

Näe se, joka olen

tämän kaiken alla.

Näiden sanojen, 

tekojen

ja tekemättä jättämisen

takana.

Katso minua tänään

ja näe minut.

Jos vielä sen jälkeenkin

sanot minua ystäväksi,

tiedän sinun puhuvan totta.

Sinikka Svärd

Kun ihminen on, kun hän on

olemassa, toiselle,

hän todella on.

Niin kuin kesäinen järvenselkä.

Ei sitäkään tarvitse nähdä

tietääkseen, että se on

tuossa. Siellä.

Jokin hiljainen ääni riittää vihjeeksi, 

tuoksu, henkäys,

tapa jolla tuuli koskettaa.

Ja kun on talvi ja kaupunki

 ja etäisyys ja ikävä,

jostakin nousee

aivan elävä

muistin kuva.

Lassi Nummi

Me onnelliset, me tavalliset

tavallisessa arjessamme

emme haikaile tähtiin.

Meille riittää tämä siniharmaus, 

joka kyllä kimaltaa hetkittäin.

Pia Perkiö

Lähtevät - Saapuvat - Palaavat

Onnellinen se, joka pääsee lähtemään, joka

välttää pimeän, kylmän, tavanomaisen;

menee pois työn ulottuvilta, arjen

tavoittamattomiin, pois vaatimusten ja suoritusten

noidankehästä.

Onnellinen on se ihminen.

Onnellinen se, joka saapuu jonnekin, laskeutuu,

pysähtyy, nousee maihin,

kävelee iloisesti yllättyneenä, hämmästyksestä

huudahdellen, sydän iloa tulvillaan,

untuvikkona, vastatulleena, perille päässeenä.

Onnellinen se ihminen.

Onnellinen se, joka palaa takaisin, joka ei ole unohtanut,

joka löytää tutut kasvot ja iloitsee. Onnellinen se,

joka on antanut anteeksi ja oppinut ymmärtämään.

Onnellinen se ihminen, joka palaa.

Kaija Pispa

Ihmisen laulu - Nazim Hikmet

Ihmisen laulu on ihmistä kauniimpi,
ihmistä toiveikkaampi,
ihmistä murheellisempi,
ihmistä kestävämpi.
Eniten ihmisessä olen rakastanut ihmisen laulua,
ilman ihmisiä pystyin elämään,
en koskaan ilman ihmisen laulua.
Sattui että petin rakastettuni,
hänen lauluaan en koskaan pettänyt.

Laulun minä ymmärsin
kaikilla kielillä laulettuina.
Kaikesta mitä maailma tarjosi syödäkseen, juodakseni
kaikilla matkoilla, kaikilla retkillä,
kaikesta mitä elämäni aikana kuulin ja näin,
kaikesta mitä tunsin ja kosketin,
ei mikään, ei mikään
tehnyt minua niin onnelliseksi
kuin ihmisen laulu...

Nazim Hikmet

Alistukaa, avaruudet,

pienen tähden välkynnälle!

Tahdon loistaa, tahdon laulaa

kiitoslaulun elämälle!

L. Onerva/Ihminen

Risto Ahti - Muisti ja unohdus

MUISTI JA UNOHDUS 

 Aika sisään- ja uloshengittää ihmisiä. Tämä tapahtuu äkkiä, mutta tätä ei voi huomata ihminen, joka ei muista mitään. Ja niin on sanottava: koska kaikki on jo ohi, älä käytä aikaasi miettimiseen, koska kaikki on jo ohi – sait yhden kesäyön ja se jo meni – älä tuhlaa aikaasi, elä täysillä. 

Aika sisään- ja uloshengittää ihmisiä. Vuodenajat hengittävät ajan, tehtaat sisään- ja uloshengittävät ihmisiä. Älä säästä, huomista ei ole, pane talteen huomisen varalta – kenen velvollisuus on muistaa, kuka saa unohtaa, kuka mäen eteen sattuessa sen lapioi reppuunsa, että sillä täyttäisi eteensattuvan syvän kuopan. On kevät, kulta pieni, on kevät, ei ole syksy, on kesä, unohda talvi. Ei kukaan voi olla täällä ja täältä poissa. Sotilas on taistelun sydämessä, upseeri seisoo mäellä kiikari kädessä. Kukaan ei voi olla yhtä-aikaa sotamies ja upseeri – et voi tanssia ja rakastaa, et juhlia voi, surren huomista. 

Aika sisään- ja uloshengittää meidät, tehtaat sisään- ja uloshengittävät meidät, lapsuus, nuoruus, keski-ikä, vanhuus, kevät, kesä, syksy ja talven pimeä, kuka kerää reppuunsa vastaantulevan mäen ja täyttää sillä syvän kuopan, johon pudotessaan taittaa niskansa, kuka kerää taskuunsa kesän ja valaisee sillä talven pimeän, kuka kevään kasvun ottaa syliinsä ja sillä maksaa syksyn lakastuneen maiseman, joka hetki muistamattomuus taittaa niskansa, joka hetki juhlija taittaa niskansa, älä tuhlaa aikaasi, elä täysillä. Miksi pitäisi mäenlaskijan mäkeä ylöskiivetä? Mäki kyllä maksaa velkansa, ihminen ei maksa. Sen, minkä lain poimuista voi omakseen tuhlata, sen omakseen sieppaa ei niin kuin varas vaan niin kuin suuri hirviövaras. Ihminen ei mitenkään mäen huipulla voi ymmärtää kiivenneensä, ihastuneena hän katselee maisemaa korkeuksista eikä tajua, että maisema on ihana kiipeämisen tahden. Koska ei tajua, rakentaa junan ja hissin ja kulkee ilmaiseksi edestakaisin eikä muista maisemaa lainkaan eikä maisemaa enää olekaan on vain hammasratasten kitinä. Mäki maksaa velkansa, ihminen haluaa olla korkealla ikuisesti ja ilmaiseksi. Ei saa.