Pieni aikuinen lusikka kädessä, kilistää kahvikupin kylkeä.

Hänellä on jotain minkä opetteli by heart.

Hän lausuu nyt runon, sen, jossa lapsi kyselee mikä metsässä huhuu,

ja äiti vastaa: sehän on metsän sielu, jota nyt soittelee tuulet.

Sen, jossa lapsi kysyy, soivatko hällekin kohtalon kellot kun ikää tulee

ja äiti nyökkää, kyllä vain, silloin sä ymmärrät ihmisten itkut ja äitisi nyyhkyt,

äitisi väsymyksen, pelot, estot, epävarmuuden, ahdistushäiriön ja,

hän pitää pienen tauon, hörppää kahvia,

hän on muistamisen ja unohtamisen asiantuntija, hän lausuu pitkän runon,

sen, jonka lopussa lapsi lohduttaa äitiä: ethän itke,

kun kaikki nää kukkaset annan sulle ja vesiastias kannan.

Hänelle taputetaan.

Anja Erämaja

 ISIJÄNNITE

Kaikkein kauheinta on olla isä.

Luotettavana kuin soodapussin alimmainen kide.

Uskottavana kuin marsalkka  Mannerheim

mansikkamaan laidassa.

Olla happoa kuin natsi,

viiliä kuin kulttuuriministeri.

Kärsivällisyys viritettynä

kuin kuudesti laukeava slipoveri.

Kauheaa purjehtia maailmaa ympäri 

kylpyammeensa kuohuissa,

kun tulee Titanic vastaan.

Ja naiset! Te vain rakastatte

kun pitäisi lyödä kirveellä!

Tietäkää, ettei mikään järkytä

huoneiston tasapainoa niin arvaamattomasti

kuin aito ja peruuttamaton,

happosateissa ja lapsivesissä huuhtoutunut

miespuolinen isä!

Arjen isiintymä, isikuvallinen  isä.

Varoittava isimerkki!

Isimerkillinen mies. Isimies.

Isisopimuksen tehnyt isinahka.

Isineellistetty isioikeus.

Isisuomalainen isitaistelija.

Itsestään sulkeutuva isite. Isipappi. Isikko.

Vieras isine kurkussa. Tämä tämä

isillä oleva tapaus!

Entä äiti? Te isitätte.

No, äiti, äiti...

aina painonsa verran höyheniä,

selluliittia,

vastuuta ja vakavia pyrkimyksiä.

Mutta isä,

isä painaa aina yhtä paljon kuin vaaka.

Ilpo Tiihonen

 RUUSU

Maailmaan on puhjennut

ruusu,

hyvää juurta.

Se ruusupuu on äiti puhdas,

ja siitä on kasvanut kukkanen.

Vauvan kasvot kirkkaat

kuin peili roihua vasten.

Hän tuo rauhan, sydämellisyyden.

Tätä vaunua, jossa pienokainen on,

täytyy keinuttaa rauhallisesti

ja katsoa yksinkertaisin silmin.

Pikku vauva,

me keinutamme, keinutamme.

Tässä on sinulle

taivaan ja yön korut.

Kuinka kirkkaasti säteilee aamun tähti.

Väinö Kirstinä

Käpy tippuu

isän päähän.

Pilvet kuuluu sadesäähän.

Vaari vaappuu

sohvalle

ja äiti paistaa pullaa 

Jukka Itkonen

Häät

Tytöllä kukkanen kädessä.

Pojalla pyhäpuku.

Yksi on pelkkä numero.

Mutta kaksi on jo luku.

Kiitos elämästä, Äiti.

Pari riviä tein kirjaimia tänään.

Siinä kaikki. Olen onnellinen.

Lauri Viita 

Nukkuvat.

Mitä äidit kaikkina aikoina

ovat lopulta muuta voineet

kuin kohentaa nukkuvien peitettä.

Helena Anhava

Elämä kukittaa ja kivittää.

Äitinä olemiseen tarvitaan voimaa.

Eeva Heilala

Siitä on jo kauan

kun minuun meni metsätähti

ja yhä se kukkii.

Eeva Heilala

Ihmisen lapsi ei ole koskaan niin vanha

kuin vasta syntyneenä.

Arto Melleri

Minä kuuntelen ukkosen aikaan

miten linnut visertävät hiljaa

mäntyjen korkeilla oksilla

Jyri Schreck

HEINÄKUU

Hämärän kehto syntyy heinäkuussa,

kun morsiamen mekko hulmahtaa.

Makean veden helmet helähtävät suussa,

ja kuusenkerkät soittaa kitaraa.

Hiilenä hehkuu öinen heinäkuu.

Hauelta maistuu miehen leukaluu.

Tulinen tyttö, palava poika,

lempeät liittolaiset.

Hämärän äiti, surulta suojaa

ihanat rakastavaiset!

Pedoista julmin heltyy heinäkuussa.

ja ihmismieli armahduksen saa.

Himmeä saunan savu liehuu illansuussa,

ja järvenselkä hohtaa hopeaa.

Hiilenä hehkuu öinen heinäkuu.

Hauelta maistuu miehen leukaluu.

Tulinen tyttö, palava poika,

lempeät liittolaiset.

Hämärän äiti, surulta suojaa

ihanat rakastavaiset!

Aulikki Oksanen

ÄITI:

Voi sinä varpusenpoika,

voi sinä puolukanmarja!

Silkkiuikulta pääsi saitko,

töyhtöhyypältä hiusten töyhdön?

Leivon sinulle vaikka mitä,

leivon elämän onnen leivän!

Nukuthan lapsi, nukuthan vähän.

Vielä on maailman mäellä varjo.

Sitä varjoa isä niittää,

äiti huomista päivää neuloo.

Aulikki Oksanen

Minttumaria Ukkonen

♡

Onnen lintu

lentää lentämistään 

ja tekee 

pesänsä ilmaan

Tommy Tabermann/ Ihme nimeltä me

♡

Kun olin hyvin pieni niin järvi oli sininen,

ja rannan kivet lämpöiset.

Kun olin hyvin pieni

äidin käsìvarsi tuoksui aamulta,

kun olin hyvin pieni

unesta uneen kävelin,

nelijalkainen.

Viljo Kajava

NAISET HUUTAKAA

Älä ahdistu lapseni.

Ei elämä ole tämän kummempaa.

Maailma vain aseistautuu.

Se lisää turvallisuutta, he sanovat.

Ydinaseita kehitetään jotta ei tulisi

ydinsotaa, he sanovat.

Vain sisällissota riehuu kaikkialla.

Globaalinen veljessota.

Kansalaissota.

Kun olin pieni lapsi sanottiin

että se oli kaikkein kauheinta.

Kuka jaksaa vielä sääliä ihmistä

kun minäkin säälin enää puita ja kasveja

ja eläimiä.

Ja nuoria. Ja lapsia.

Ja säälinhän minä naisiakin,

näitä sukupolvien ajan sokeutettuja,

jotka sentään puhuvat rauhasta.

Ja säälin minä miehiäkin,

näitä sokeita sokeuttajia,

säälin minä heitäkin 

koska olen poikien äiti.

Äidit huutakaa.

Kehtolaulujen asemesta huutakaa.

Huutakaa suoraa huutoa

kaikkialla maapallolla yhteen ääneen.

Naiset huutakaa.

Pysäyttäkää liikenne, tehtaat,

aseitten valmistus, unet.

Seisokaa keskellä toreja ja teitä

ja huutakaa.

Huutakaa vuoteissa, synnytyspöydillä,

keittiöissä,

pelloilla, kouluissa, toimistoissa ja

kaupoissa.

Huutakaa kädet kohotettuina: - Ei!

Ei, ei, ei.

Ei sotaa!

Eeva Kilpi/Kiitos eilisestä 1996

 Mutta ihmisen poikasella

on ohut iho, ei höyheniä,
ei karvaa
Se tarvitsee suojaa,
suojaa,
suojaa.

Eeva Kilpi

♡

Äiti, olet minulle kaikki keski-ikäiset naiset

punaisissa tuulipuvuissa
kaikki stereolaitteet päässä huhkivat sauvakävelijät
kaikki Liza Marklundia lukevat 160 senttiset pullukat
kaikki naisellinen liha
kaikki jotka haluaisivat minut synnyttää
kaikki salkkarifanaatikot
kalakeiton tuoksu ja Pelle Miljoona
maitoa tihkuvat rinnat
kaikki hiilipiirustuskurssille haluavat, mutta väsyneet
kaikki huulet minun korvaani

Miki Liukkonen/Elisabet

Lapset juoksevat pois.
Mutta äidit
kulkevat vaiti kotipihassa.
Minunkin äitini kantaa ikuisesti
tuhkaämpäriä marjapensaan juurille.
Lapset juoksevat, juoksevat pois.
Mutta äidit
istuvat yhä jossain kuistilla.
Minunkin äitini kuorii ikuisesti
multaisia perunoita kuistin nurkassa.
Maa murtuu, taivas jäätyy.
En löydä tietä avaruuden ääriin.
Mutta äiti, hän on pihalla,
hän kulkee elokuisen illan halki
peittämään kurpitsapääni pyyheliinalla.

Aulikki Oksanen

Arvostelma

Kesällä minusta on mukavaa.

Talvella minusta on mukavaa.

Syksyllä minusta on mukavaa.

Toukokuussa minusta on mukavaa.

Helsingissä minusta on mukavaa.

Lähderannassa minusta on mukavaa.

Jollaksessa minusta on mukavaa.

Ruijassa minusta on mukavaa.

Tukholmassa minusta on mukavaa.

Pariisissa minusta on mukavaa.

Yöllä minusta on mukavaa.

Kylpyammeessa minusta on mukavaa.

Portailla minusta on mukavaa.

Lattialla minusta on mukavaa.

Ruohikossa minusta on mukavaa.

Tuolilla minusta on mukavaa.

Ruusu

Maailmaan on puhjennut

ruusu,

hyvää juurta.

Se ruusupuu on äiti puhdas

ja siitä on kasvanut kukkanen.

Vauvan kasvot kirkkaat

kuin peili roihua vasten.

Hän tuo rauhan, sydämellisyyden.

Tätä vaunua, jossa pienokainen on

täytyy keinuttaa rauhallisesti

ja katsoa yksinkertaisin silmin.

Pikku vauva

me keinutamme, keinutamme.

Tässä on sinulle 

taivaan ja yön korut.

Väinö Kirstinä/ Kuinka kirkkaasti säteilee aamun tähti

Suomen Äideille

Oi äidit, helkimmät sielut!

Kuinka lakastaa teitä liittävästi?

Keltovatko punaluusut talpeeksi?

Hella nähköön, palastanne aina

olette ylittäneet! 

Oi velipalttu, kaulavelli

ja mulojen latina linnuksilla!

Oi lievun lentoa menoa,

imulin hulluutusta

ja kilkua, palkua, joka ei tulpaansa tuki!

Helmoissanne loikumme, me aamuvilkut

illottelijat,

oli sitten tolstain sota ja lauha

tai velhoton, valjoton pyhä.

Niin, sulvoa, laastaa, tilistää

ja palsia, paikata, kilistää,

haljata, taljota, koljata kokoon

kun vielä helttaisin halvatulpa

sun haltioilles läkii ylimäälälään!

Mutta sulematta solomnoo ja kivat teille,

kulahousuissaan teitä moljestaa

uninen eskadloona! Tää holjuva ihmiskalja!

Pehmeät tovelit, lakkauden mateliaali!

Ilpo Tiihonen

Lyhin matka

on äidin ja lapsen välinen

ei sitä edes mitata

se on ihoakin ohuempi

elämän mittainen.

Eeva Heilala/

Punaposkipuolukoita,

Valitut runot