Pilvi on levittäytynyt taivaalle kuin

enkelin siipi. Aurinko meni mailleen.

Vain heikko punerrus pilven

reunassa muistuttaa päivästä,

jota ei enää ole.

K. Yrjönheiķki

 Seimiyö

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

valkeina ne varjelevat, suojelevat meitä.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen.

Olenalla kynttilöitä toisilleen

ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen.

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

eivät ne petä, eivät ne hylkää meitä

eivät ne hylkää meitä rakkautta vannoneita.

Kaikki te vaivaiset, kaikki te kurjat

kaikki te matkalla haavoittuneet

käikki te nälkäiset, kaikki te nurjat

kaikki te suuntanne kadottaneet.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen.

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

valkeina ne varjelevat, suojelevat meitä.

Tommy Tabermann

https://m.youtube.com/watch?v=nvRqwiUxBzA      Johanna Iivanainen

Lyhyt oodi kaikelle

Olkoon kevyttä, kevyttä

kuin tuhkaa, untuvaa ja balsaa

ja olkoon, olkoon raskasta

kuin jalkapuolen lyijykenkäsalsaa,

tulkoon valkeaa,

niin valkeaa kuin hangen helmiäinen helmikuussa

tai tulkoon, tulkoon sitteen tummaa,

tumminta

kuin korppi yössä surunauhaa suussaan

ja puheta olkoon, olkoon puhetta

kuin viiniä, sen viinin tuuheutta

muhkeutta lauseita rubens-lanteisia,

olkoon aamuja,

olkoot aamut jotkut laiskoja ja löysäranteisia,

hitaita jälkeen öiden paineen

joissa harhat puristuvat painajaisikseen

ja seilatkoon varjo talviunessasi pitkin selkää

jonka untuvissa kevään halu

pisaroitaan kasvattaa

ja lentäköön, lennelköön ajatus kuin ääni

hajamielisestä haitarista sinne tänne

enkelten vanavettä

läpi perkeleitten rikkipilvien

ja peilatkoon päivänkajo kasvojaan

vedestä jonka syvyyksissä upporikkaat 

makaavat upoksissa rautaa taskuissaan

ja kuinka kissankellot, tyhjät kaljapurkit,

muurahaiset, muovikassit!

ja kuinka heinikossa heittää vettä

rakastunut rekkakuski!

ja kuinka käpäläänsä lastenvunun pressun alta

tunkee maanantai!

ja jossain mukanani olkoon olevainen

pisteissä pallon pinnalla,

ja sisällä silloin

kun hänen sisälleen olen lentämään lähtenyt

ja ääni tulvahtelee ihmisen holvistoissa

ja olkoon sunnuntaisin valtio hetken vaiti,

kun pääskyset silpovat sineä

siellä

ne piirtävät kaavaa sun sinistä takkias varten

ja tulkoon valkeaa,

niin valkeaa kuin lunta lakanalla helmikuussa,

tai tulkoon,

juoskoon sitten vastaan

Kultainen Noutaja

musta yön reisiluu helmihampaisessa suussaan.

Ilpo Tiihonen

Meihin annettu

Sukelluksissa täällä, aikuisuudessamme,

aivojen vanhoissa mielteissä, paljon käytetyissä,

hermoratojen valmiissa verkostossa,

täällä raudanharmaassa meressä 

joulukuun lapsi on meille annettu

suora ja kirkas sielu kuin säde

vedenpintaan nouseva

jotta se periskooppina näyttäisi:

katso: todellisuus

yksinkertainen ja selvä kuin kynttilä tummassa havussa,

tähti mustalla taivaalla

turvallinen pimeys enkelin silmiä täynnä,

kujeellinen pimeys: äläpäs huolehdi,

pahat unet ovat unia ja maailma koti,tuttu

lapsi on meihin annettu.

Syvä hidas musiikki, juhlaa varten luotu:

yksitellen piirtyvät iltaan valkeat puut,

kokonuotit, pitkään soivat.

Lähin lumisin kuusi, ääriviivaton melkein

aamuinen kanto pisteenä vierellään,

ylivenynyt sävel, lapsuudesta tuttu

jää tajuntaan ohi muitten.

Vaan nyt verkkaan taivas herää,

majesteettinen musta akordi enkelin soittimesta,

sanantuojan jolla ei sanaa enää,

hahmoa ei, vain viittaus:

ja syvimpänä soi

äänetön itse, paljas merkitys,

annettu meihin.

Aila Meriluoto