Mutta maailma on niin esittävä

että nuo vuodenajat

ovat tuttavat.

Tässä he istuvat samassa pöydässä.

Meitä on viisi, yksi joka ei asetu

kenenkään kumppaniksi

vaikka istuu tässä nyt kevättä

vastapäätä.

Siitä on syksy

kun he istuivat kahden,

he olivat toisia silloin

ja nyt hän on vieras.

He kattoivat pöydän 

ja siinä on kaikenlaista:

lammasta, ruusukaaleja, marjoja

vaikka on  talvi ja sataa lunta.

Ja hän ojentaa viisi sormeaan,

nostaa lasin ja juo:

tämä on hyvää viiniä, kuule

tämä maistuu mullalta

tässä on kevään ensimmäisten

aamujen maku.

Mirkka Rekola