Hymyt 

Maailma katsoo mieluummin kuin kuuntelee.

Siksi valtiomiesten on hymyiltävä.

Hymy kertoo toivosta, siksi edustajammekin hymyilee.

Peli on monimutkaista, edut vastakkaisia ja tulostakaan ei aina nää.

Kun valkean ja sydämellisen hammasrivin näkee,

se mieltä piristää ja uskon tulevaisuuteen herättää.

Hänen on huomioitava muut hyväntahtoisesti nyökkäillen

lentokentillä ja neuvottelusaleissa.

Hänen on liikuttava sujuvasti ja oltava iloinen.

Tuota hymyillen tervehtii, häntä hymyillen hyvästelee.

Hymyilevät kasvot hälle tarpeen on oli kyseeessä aamupala tai

yhteinen iltatee

hymy näkyy kameroidenkin objektiiveissa.

Hammaslääketiede diplomatian palveluksessa

tulokseen loistavaan johtaa.

Hyvää tahtoa ja yritystä jaloa tarvitaan

monessa vaikeassa tilanteessa.

Vielä ei olla siirrytty aikaan niin ongelmattomaan,

että kasvoilla murheen näyttää saa.

Veljeyden ihmiskunta, uneksijoiden mukaan,

muuttaa hymyn maaksi maailman.

Epäilen. Valtiomiestenkään

ei olisi pakko hymyillä aina vaan.

Vain joskus: siksi, että kevät tai kesä täyttää pään,

kiireettä ja ylistykseksi kauniin ilman.

Ihmisolento on surullinen luonteeltaan.

Jo etukäteen iloiten jään odottamaan sellaista henkilöä.

Wislawa Szymborska/Hetki

Ilo kuin auringonsäde pilvien raosta

monien harmaiden päivien jälkeen,

ilo kuin räystäsvesien laulu

talvipakkasten jälkeen,

ilo kuin muuttolinnun hullaantunut 

lento 

tulvaniittyjen yllä,

ilo kuin tuulen leikki

hiirenkorvakoivikossa,

ilo kuin ystävän askeleet porraspuulla

pitkän ikävän jälkeen.

Ehjä, kirkas, puhdas ilo.

Odottamatta ja ilman aihetta!

Mistä tämä lahja

kun olin jo ehtinyt unohtaa

että se on olemassa?

Jaksan taas taivaltaa

velvollisuuksien takkuisessa viidakossa

tämän lahjan kanssa.

Pitkään. Kevyemmin.

Maaria Leinonen

Ensimmäiset lokit

kirkuvat kalarannassa;

terva tuoksuu.

Joka kevät

tiaisen kolmirauta

ilahduttaa sydäntäni,

kirjoittaa insinööri

postikorttiin.

Joka päivä

Maanmittauskonttorin seinustalla

kasvaa pälvi.

Risto Rasa

 

Suomalaissuku

Suomalaiset syntyvät järvistä ja kivistä,

he astuvat esiin lähteistä ja puroista.

Kivet maassa ovat heidän luittensa sukua.

He viettävät kuutamohäitä järvinaistensa kanssa,

kaislapalmikkoisten, sulkahiuksisten kanssa.

Suomalaiset naiset ovat sinisiä vesiä, järvinaisia,

linnunmunakuori on heidän luittensa sukua,

lumi on heidän ihana ihonsa,

kuutamo heidän silmänsä.

Heidän verensä ei ole ruusu,

heidän verensä ei ole pilvi eikä ruusu.

He synnyttävät kuunvaloa kolme päivää,

kolme päivää he pitävät kuutamoa vankinaan,

synnyttävät kuulle valon.

Heidän miehensä vapauttavat tähdet kun heitä haluttaa,

he omistavat kuun alttarin ja heillä on lintuarmeija.

Heillä on kurkiset pukimet.

He osaavat haukan hiljaisuuden

suomalaiset ja haukat ovat ääneti kylissä.

Haukkoja he lähettävät hakemaan sanoja kuusta,

kurjen he lähettävät hakemaan äänen pilvestä,

kimalaiset taitavat heidän kielensä

ja kyy heidän syntysanansa.

Suomalaiset rakentavat sankarinsa punaisista kivistä,

heidän sankarillaan on kuun tukka ja pilvien iho.

He somistavat jääkatedraaleja ja lumialttareita,

pitävät sormissaan pohjantähteä.

Suomalaisilla on jääyönsä, kolmen kuukauden pituinen,

silloin aurinko makaa heidän sinisilmäisen jäänaisensa 

ja muuttuu valkearuumiiseksi kuin he itse.

Kun järvinaisensa aukaisevat jääluomensa nukuttuaan

kuukausia morsiusuntaan, heillä on viheriansiniset silmät.

Tuhatsilmäiseksi muuttuvat he.

Maailmassa ei ole kansaa, joka olisi heidän sukulaisensa,

he ovat astuneet järvivaimojensa kohdusta kuin raakunkuoresta,

metsiensä miljoonista neulaisista ovat he syntyneet.

Kävyn suomusta voi lukea heidän sukunsa.

Suomalaiset eivät ole kenenkään sukua.

Helvi Hämäläinen

Kodit kasvavat kodeiksi

Talo ei ole mitään.

Huone pelkkää tyhjää.

Muuta on koti.

Kodit kasvavat kodeiksi,

aikaa myöten.

Kun pihanurmen ratamonlehdet

tai asfalttipihan arat

kulottuneet korret

ovat tarttuneet sydämesi syrjään,

kun sydän on juurtunut

pohjaveteen saakka,

silloin olet kotona.

Kodit kasvavat kodeiksi 

huomaamatta.

Syysillassa lentävien lehtien lävitse.

Nukkuvan maiseman yli

valtavien pilvien lävitse.

Päivästä päivään, vuodesta vuoteen.

Pysyväisen lävitse.

Jonkin katseen,

jonkin kosketuksen lävitse.

Aamusta aamuun

tielle saattajan hyvästelyvilkutusten lävitse.

Oksakäden lävitse joka koputtaa ikkunaan

tyhjänä ja lehdettömänä, huurteessa ja lumisena,

nupuilla, kukassa ja lehtivänä

ja syksyisin omenat kämmenellään.

Myös talot juurtuvat

ja huoneet kasvavat versoja.

Myös talot kukkivat.

Myös talot varistavat siemeniä

kun ovat kasvaneet kodeiksi.

Ellen Niit

suom. Brita Polttila

Maailman pysyvyys, 1994