Syyspilven alta kullanvaalean

lehahtaa jälleen kirkas päivä esiin,

ja kylmän-tuulisiin ja tummiin vesiin

taas taivas lainaa sinen loistavan.

Vie auringosta polku pimeään.

Mut värit hohtaa hajuhernemaassa

levossa, hellyydessä autuaassa,

ja kaikki kukkaniityt niissä nään.

Saima Harmaja/Suven mentyä

Aamun kirkkaus on niinkuin laulu.

Itse taivas lepää järvessä.

Liikkumatta, autuaina pilvet

uneksivat ilman äärillä.

Kaislat välkkyvät kastepisaroista,

metsä hymyy läpi kyynelten.

Kaukaa, helisten ja värähdellen

rastaan huilu jumalallinen.

Saima Harmaja