Eläminen

Se, joka ottaa ajasta vaarin,

tuhlaa tosin

päivänsä, mutta se,

joka kuluttaa aikaansa,

tuhlaa mahdollisuuden

kuluttaa vain aikaansa.

Sellaista on elämä; se täytyy

tuhlata!

Gösta Ågren suom. Caj Westerberg

Tääl, 1989

Sanovat, ettei se vaihtamalla parane, kyllä paranee.

Männikön takana rinne sinisenä, sinne.

Näköni terävöityy, muistini herää, mustikka, juolukka, puolukka,

ei tämä tähän jää, muistan mitä käenkaalista sanotaan,

ketunleipä, revonriestka, kukat, jotka jäivät alkukesästä aukeamatta

pölyttävät itse itsensä.

Sanovat, että nuoruus on vaikeaa, mutta kyllä se siitä sitten

helpottaa, ei helpota, kaikki iät ovat vaikeita, kaikki ajat etsikkoaikoja,

kivet jätän kääntämättä.

Sanovat, että rehellisyys maan perii, ei peri,

on nähtävä totuuden taakse, osattava valehdella kaikissa väreissä,

maailmankaikkeus on sininen.

Elämä kantaa? Ei kannata kokeilla

siivetönnä lentää, miten tämän nyt selittäisi ja kenelle,

muurahaisella on kovin pienet korvat.

Anja Erämaja

Ja päivä nytkähti eteenpäin kuin bussi, se lähti pysäkiltä kohti seuraavaa. 

Ihmiset heilahtivat vähän.

Anja Erämaja

AIKA

Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä:

Kun aamua odotan, puoless' onpi jo päivä,

kun puolehen odotan, ehtivi kohta jo ilta;

vaan illoin siintävi silmiin aamuinen taivas.

Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä.

J. H. Erkko

             ~

Pysäkillä valo helisee

      puitten pihkalehdillä

bussin ikkunasta tuijotamme kaikin

      tienpuolen valkoista päärmettä:

                                  vuokot kukkivat

korkealla korkealla

           liukuvat linnut sinistä mäkeä

Aulikki Oksanen

Pituus, leveys, korkeus

Joulun moniulotteinen  tila.

Kolme kertaa kolme, neljä kertaa neljä:

pituus, leveys, korkeus. Ja aika.

Näkö, kuulo, tunto. Ja mieli.

Paikka, aika, liike. Ja sointi.

Muistot, odotukset, pyrkimykset. Ja luopuminen,

tyhjä avartuva tila

jonkin tulla,

jos joku

Lassi Nummi

 

Aika on syödä

ja aika on juoda,

aika on astiat tiskata.

Aika on kiviä kerätä

ja aika ne menemään viskata.

Aika on ottaa löysin rantein

ja aika olla sitkeä,

aika on nauraa kippurassa

 aika on myöskin itkeä.

Aika on olla pitkällään,

aika on nousta jaloilleen,

aika on kiertää maailmalla

ja aika on jäädä aloilleen.

Aika on tulla vanhemmaksi,

aika on olla nuoria,

aika on olla hiekanmuru,

aika on siirrellä vuoria.

Aika on lausua hyvää päivää,

aika on sanoa hyvästi,

aika on liitää pintaa pitkin,

aika on kokea syvästi.

Aika on olla erämaa,

aika on olla katuna,

aika on olla aikataulu,

aika on olla satuna.

Aika on laittaa reppu selkään,

aika on päättää retkensä.

Kaikella yhteisen auringon alla

on omat määrähetkensä.

Jukka Itkonen

Anna-Mari Kaskinen

Ei sitä voi koskaan tietää,

ei siitä voi olla varma.

Useimmiten se sentään tulee,

joinakin kesinä kahdestikin.

Joskus viikko, kaksi, kolme  voi olla yhtä kesäpäivää

niin kuin sinä kesänä

kun suuret laivat purjehtivt kupunkiin.

Ne olivat niitä aikoja. Nyt tuntuu, että

se on tänään,

sinä tajuat: nyt se on 

ohi

aivan kohta. Mutta juuri nyt

-kesäpäivä!

Klassisten kuvausten mukaan.

Lämmintä on oltava, selvä se. Helteen rajoilla.

Parhaiten kävisi sunnuntai, tai viikonlopun kaksoispyhä

että kaupunki tyhjenisi liioista ihmisistä

tämä valkea reunakaupunki ainakin, läheinen lähiö

jonka metsikössä voit kulkea vapaana kuin maalauksessa

aurinkoläikkien, varjoläikkien keskellä

lämpimässä  viileydessä

- tajuatko: vapaana!

Vaikka jokin aina odottaa.

Sinulla ei olekaan kiire, menemisen pakko.

Tämän yhden päivän rajoissa

aika jatkuu

rajattomiin.

Lassi Nummi /Hengitys yössä

Joskus hiljaisuuden kuulee.

Ilo syrjäyttää kiireen,

aika muuttuu ystäväksi, seestyy.

Koko päivän valaisee

tämä hyvä hetki.

Pia Perkiö

Risto Ahti - Muisti ja unohdus

MUISTI JA UNOHDUS 

 Aika sisään- ja uloshengittää ihmisiä. Tämä tapahtuu äkkiä, mutta tätä ei voi huomata ihminen, joka ei muista mitään. Ja niin on sanottava: koska kaikki on jo ohi, älä käytä aikaasi miettimiseen, koska kaikki on jo ohi – sait yhden kesäyön ja se jo meni – älä tuhlaa aikaasi, elä täysillä. 

Aika sisään- ja uloshengittää ihmisiä. Vuodenajat hengittävät ajan, tehtaat sisään- ja uloshengittävät ihmisiä. Älä säästä, huomista ei ole, pane talteen huomisen varalta – kenen velvollisuus on muistaa, kuka saa unohtaa, kuka mäen eteen sattuessa sen lapioi reppuunsa, että sillä täyttäisi eteensattuvan syvän kuopan. On kevät, kulta pieni, on kevät, ei ole syksy, on kesä, unohda talvi. Ei kukaan voi olla täällä ja täältä poissa. Sotilas on taistelun sydämessä, upseeri seisoo mäellä kiikari kädessä. Kukaan ei voi olla yhtä-aikaa sotamies ja upseeri – et voi tanssia ja rakastaa, et juhlia voi, surren huomista. 

Aika sisään- ja uloshengittää meidät, tehtaat sisään- ja uloshengittävät meidät, lapsuus, nuoruus, keski-ikä, vanhuus, kevät, kesä, syksy ja talven pimeä, kuka kerää reppuunsa vastaantulevan mäen ja täyttää sillä syvän kuopan, johon pudotessaan taittaa niskansa, kuka kerää taskuunsa kesän ja valaisee sillä talven pimeän, kuka kevään kasvun ottaa syliinsä ja sillä maksaa syksyn lakastuneen maiseman, joka hetki muistamattomuus taittaa niskansa, joka hetki juhlija taittaa niskansa, älä tuhlaa aikaasi, elä täysillä. Miksi pitäisi mäenlaskijan mäkeä ylöskiivetä? Mäki kyllä maksaa velkansa, ihminen ei maksa. Sen, minkä lain poimuista voi omakseen tuhlata, sen omakseen sieppaa ei niin kuin varas vaan niin kuin suuri hirviövaras. Ihminen ei mitenkään mäen huipulla voi ymmärtää kiivenneensä, ihastuneena hän katselee maisemaa korkeuksista eikä tajua, että maisema on ihana kiipeämisen tahden. Koska ei tajua, rakentaa junan ja hissin ja kulkee ilmaiseksi edestakaisin eikä muista maisemaa lainkaan eikä maisemaa enää olekaan on vain hammasratasten kitinä. Mäki maksaa velkansa, ihminen haluaa olla korkealla ikuisesti ja ilmaiseksi. Ei saa.