Kun laine

Kun laine koskettaa rantakiveä,

kun poutapääskyn siipi

piirtyy taivaansineen

tai käsi pysähtyy

arkipäiväin uurtamaan otsaan,

jotakin näkymätöntä tapahtuu.

Tutut näkymät

ovat jälleen avautuneet,

jotakin sulkeutunutta

on pyyhkäisty ihmisestä.

Vijo Kajava

Niin hellävaroin

ettei suotta perhosta

säikäyttäsi

lauha tuuli puhaltaa

nuoren vehnän ylitse.

     ~

Pajujen aika

laulaen ja nauraen

ystäväin kanssa:

näin on laidasta laitaan

iloa kevään päivä.

Tuomas Anhava

Eihän perhonen

edes tiedä siivistään,

sehän lentää vain:

kukista ja tuulesta

juopunut kevään lehti.

Arto Lappi

Lapseni pöydän ympärillä:

nämä ovat niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu

olemaan hyvä.

Eeva Kilpi

Pilvettömiä päiviä, pääskysiä, huolettomuutta

toivon sinulle.

Lapsuuden kesien lämpöä,

kiireettömiä askeleita

minne menetkin

tänään, huomenna, ensi vuonna

luokseni tai luotani pois

Pia Perkiö

Pysähdy

odota

kuuntele.

Se on tässä lähellä:

perhosen lento

pääskysen kaari.

Ilo.

Ja laulu. Lähellä.

Ihan lähellä. 

Maaria Leinonen

Syksylle

Se aika sumujen ja satoisuuden,

uskottu kypsyttävän auringon:

kanssansa liittoutuen lastaat, siunaten,

rypälein räystäskorkeen viiniköynnstön,

omenoin painat oksaa sammaleista.

ydintä myöten kaiken kypsennät,

kurpitsan turvotat, ja kuoret pähkinäin

sydämin makein täytät - lisää yllytät

nuppuja mettisille myöhäiskukinnoista,

ne kunnes loppuvan ei lämmön päiväin muista,

kun Kesä kennonsa sai yli äyrähäin.

Ken sua ei nähnyt oisi, viljavarstolla?

Sut ulos mennen joskus oitis havaitsee:

istuksit huoletonna aitan lattilla,

tukkaasi tuuli varoin sormeilee,

tai kesken korjuun olet käynyt uimaan -

unikon huumaamana kai - ja viikattees

seyraavan lakeen säästää kukkineen,

tai, tähkänpoimijana, liikkumatta pään,

sä puron poikki suuntaat askelees,

tai viininpuristimeen katsees, sees,

tunnista tuntiin osuu, tihkuun viimeiseen.

Nyt missä Kevään laulut? Missä niin?

Sä mitä niistä, on sävel oma sulla

kun riekaleiset pilvet pälviin häipyviin 

ruusuisen hohteen valaa sänkivainiolla,

kun sääsket kuoroon valittavaan yhtyy,

kohoten joenvarren pajuin alta,

vaipuen taas kun viri vaimenee,

ja mäkirinteen pulskat lampaat määkyy,

ja pensas-sirkka laulaa, ja vienon-korkealta

viheltää punarinta tarhanperukalta, ja yllä pääskyt visertäen kaartelee.

John Keats (suom. Leevi Lehto)

 Puu pitää puheen

Arvoisa yleisö, hyvät herrat ja naiset,

nöyrimmästi,

koettakaapa edes hetkeksi unohtaa

mielestänne

selluloosa ja kartonki ja paperiraha,

olkaa niin hyvä,

älkää näin palmusunnuntaina pienten lasten

kuullen

kutsuko minua kuutiojalaksi.

Toki, puuhan minä vain olen, vähän

kierokin,

yksityisajattelija, hyvällä ja huonolla tuulella

humisen huminaani, sitten taas vaikenen

ja seison tyynesti paikallani

hamaan loppuun asti.

Mutta ajatelkaapa että minuun voi kiivetä.

Minun oksilleni voi laittaa pesän.

Minä heitän polullenne vilpoisan varjon

ja minun juurellani viihtyvät

tuoksuvat kukkaset

ja herkulliset sienet.

Ja ajatelkaapa vielä, että minun voimani

ei ole minussa, vaan teidän päässänne

ja käsissänne

ja silmissänne myös, ymmärrättehän;

useimmiten minut huomataan lopullisesti 

vasta sitten

kun minua ei enää ole.

Te voitte lyödä minuun puisen leiman

ja lähettää tänne sahanne,

mutta sallikaa minun kauniiksi lopuksi

lausua omasta ja läheisteni puolesta

pinoon painuvan tervehdys:

Ave Caesar!

Kun arki koittaa, me saatamme olla

tukevasti motissa ja te,

te kenties piirun verran enemmän 

juuuriltanne.

Jukka Itkonen

taivas on autio, äänetön

yksinäinen aurinko vain

omia aikojaan lähestymässä puiden latvoja

äkkiä tyhjästä pyrähtää kymmeniä pääskysiä

avaruus kiehuu tirskauksia, sukelluksia, kaarroksia

ne eivät ole merkkejä, ne ovat merkityksiä,

ne ovat vastauksia

älä kysy, tyydy

ja yhtä pian ne ovat poissa,

joka ainoa,

juuri kun

Kai Nieminen

Kuinka kaikki voikin olla yhtä aikaa tässä

mennyt ja tuleva, tuulen suhina

auringonnousu, rastas kuusen latvassa,

hämähäkki ilmapurjehduksella

ja ryteikössä hirven rytinä.

Mitään ei puutu,

ja kuinka ei mitään puutukaan;

harakka räkättää julkeasti

jonakin aamuna saan siitä selvän.

Kai Nieminen

Puut lammessa

Täällä on minun lempipaikkani

jossa kaksi lampea yhtyy,

kapea salmi

ja samaa vettä kummassakin.

Kerran  meillä oli koira

joka haukkui heijastuksia.

Minäkään en pysty erottamaan

 kumpi on kumpi näistä kahdesta taivaasta

ja missä on raja josta alkaen

puut muuttuvat lammen todellisuudeksi.

♡

Pääskysten viuhahtelut

villiintyneellä pihamaalla,

koivut ja hopeapajut tuulessa.

Mäellä, aurinkoon

ja kaikkiin ilmansuuntiin

talo nimeltä Villiruusu.

Sateentulon kuvaus

Tämä on veden ja ruohon dialogi myöhään illalla ennen sadetta,

kun vesi kuiskaa airoille salaisuuksiaan

ja puun ja ruohon ja veden tuoksu on solminut liiton

eri aineiden kanssa, se on kolmisointu tutussa tuoksussa,

äänen kolmisointu: pääskysen karhea kimeä huuto

on solmittu pääskysen ilosta, jossa yhtyy keveys, kiihkeys ja ilkkuva kutsu,

leikkivät innokkaat huudahdukset putoilevat taivaalta,

valo on muuttunut ääneksi ja riemuksi,

mutta siipi viistää vettä ja kutsuu sadetta,

rannalla lehdet ja napsahtelevat, dit, dat,

ja aurinko on väsynyt ja kastaa värinsä veteen,

tulee yö, hiljaisuus kohoaa kaislikosta,

pilvi kiitää ääneti, metsä kohahtaa,

sade kiertää nummen, virittää pehmeät rummut.

Eeva-Liisa Manner

Varustaudumme talven 

varalle 

kaikin tavoin, mutta:

pakastitko palan 

poutataivasta

pääskysten lentoratoja,

purkititko koivunlehtien

varjoleikkejä

talon seinustalla, 

rantakivien lämmön,

aaltojen aurinkohopean,

nekö suolasit sisimpääsi?

Laila Venetpalo

Leppäkerttu taivaltaa ruohonmatkan,

juuri kun tarkoitusta ei ole,

etkä tiedä miten onnen selittäisit,

on täyteys, on kukka,

ja pääsky vie kesää nokassaan.

Satu Marttila (Koskimies)