KIRKKAAT AAMUT KOHOAVAT

Jokainen kevät  nostaa silmiini kyyneleet

ilosta, koska tämä maa on niin kaunis.

Järvi  on aina uusi ja erilainen,

rannoilta kahvinruskea, keskeltä kirkas,

se näyttää virtaavan kuin joki, kadoksiin metsiin.

Lämpiminä aamuina sen kietoo sumu,

sinertävä kuin aamumaito,

sateella sen silkki on harmaa.

Kirkkaat aamut kohoavat,

päivä ja yö vaihtelevat,

sade ja kuulas ilma.

Vuodenaikojen lähtö ja paluu,

lintujen laulu, äänien häipyminen,

aamu ja ilta, kevät ja syksy

alati hämmästyttävät minua.

Eeva-Liisa Manner

Puut luovuttavat syyskuun taakan

ja katsovat etäisyyksiin;

oi selvänäköisyyttä.

Valoa, tumma metsä, autius,

ja kaiken alla pohjaton ikävyys.

Siis unohtakaamme, käykäämme kevyesti

läpi outojen aikojen, vaihtuvan hämärän,

syyspäivien havisevain ja tuntevan metsän

surua moittimatta. Se on meidän, ja yhä lämmin.

Eeva-Liisa Manner

Minne aamut menevät

Vihreä aamu lankeaa alas puista,

puiden lehtien läpi, linnut pudottavat laulunsa

puiden lehtien läpi.

Aamut putoavat, linnut, laulut,

sateet satavat; pilvet, taivaan paimentolaiset

hajoavat tuuleen.

Vauodenajat kääntyvät, syksy

kulkee korjuuvaunulla ohi

läpi hiljaisten laaksojen.

Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut.

Eeva-Liisa Manner

                                         

Sateentulon kuvaus

Tämä on veden ja ruohon dialogi myöhään illalla ennen sadetta,

kun vesi kuiskaa airoille salaisuuksiaan

ja puun ja ruohon ja veden tuoksu on solminut liiton

eri aineiden kanssa, se on kolmisointu tutussa tuoksussa,

äänen kolmisointu: pääskysen karhea kimeä huuto

on solmittu pääskysen ilosta, jossa yhtyy keveys, kiihkeys ja ilkkuva kutsu,

leikkivät innokkaat huudahdukset putoilevat taivaalta,

valo on muuttunut ääneksi ja riemuksi,

mutta siipi viistää vettä ja kutsuu sadetta,

rannalla lehdet ja napsahtelevat, dit, dat,

ja aurinko on väsynyt ja kastaa värinsä veteen,

tulee yö, hiljaisuus kohoaa kaislikosta,

pilvi kiitää ääneti, metsä kohahtaa,

sade kiertää nummen, virittää pehmeät rummut.

Eeva-Liisa Manner

Eeva-Liisa Manner: Kamala kissa. Epäkohteliaita runoja

Joku sanoi: "Se on keksintö suuren herra Bellin."

"No, mitä se auttoi? Saiko hän karamellin?"

"Hän säästi ihmisille paljon aikaa."

"Mitä on aika? Onko se jotain taikaa."

Eikö mitä. Vain kissat ovat maagisia,

toisinaan koomisia tai traagisia.

Kissalle turhuutta on gramofoni ja kello.

Kissa on -jos niin tahtoo -itse viulu ja sello.

***

Paha ei ole kenkään ihminen

vain toinen on tyhmempi toista.

Paha on vain Katti Mattinen,

joka kakki kenkään Tattisen

- joka on Hyvin Hygieeninen

eikä tuhmempi tonttua toista,

jolla polla ei leikkaa, ei loista. 

Sade avaa korvat nukkujalle

sade avaa varjot kulkijalle

sade avaa kuulon, kävelyn sisäänpäin.

Sade avaa hitaat lyhdyt ja himmeät ajatukset,

hauraat lasiset kuoret, puhalletut kellot,

pysähtyneet lyhdyt joilla on sateiset laulut

dilp pilp dop.

Sade avaa räystäät naurulle, musiikille

katuojat, kuviot vilkkaalle preludille

varjon ja tuulen, kulkea kepeästi

tuulisen varjon, kulkea tuulen mukaan.

Sade avaa sateenvarjon kuin keinuvan kukan, kuin siiven

hameen ja menon unohdettuun tahtiin

paperivenheen, meduusan purjeet,

halukkaat laivat.

Eeva-Liisa Manner/Tämä matka

Tie on jäässä, mutta puiden oksilla on valoa,

joka lohkeaa, kilahtaen kuin jää,

pienet peilit taittavat äänen tuhannesti,

ja lintujen sirottamat laulut puhkeavat…

paljailla oksilla;

jos nyt on ilta, soisin sen kestävän aina.

Eeva-Liisa Manner