Seimiyö

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

valkeina ne varjelevat, suojelevat meitä.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen.

Olenalla kynttilöitä toisilleen

ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen.

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

eivät ne petä, eivät ne hylkää meitä

eivät ne hylkää meitä rakkautta vannoneita.

Kaikki te vaivaiset, kaikki te kurjat

kaikki te matkalla haavoittuneet

käikki te nälkäiset, kaikki te nurjat

kaikki te suuntanne kadottaneet.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen.

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

valkeina ne varjelevat, suojelevat meitä.

Tommy Tabermann

https://m.youtube.com/watch?v=nvRqwiUxBzA      Johanna Iivanainen

 Jotakin tapahtuu

Keto nukkui. Unessa kukkanen kuuli

miten ylitse hulmahti yöllinen tuuli

ja kuiskasi: Jotakin tapahtuu.

Vähän kukkanen raotti umppunsa terää:

Sydänyöhän nyt on. Ei, vielä en herää.

Vaan heikosti värähti öljypuu.

Joku lammas kedolla päätään käänsi

ja mättään juuressa sirkka äänsi

ja silmät pienten eläinten

kuin lyhdyt syttyivät siellä ja täällä.

Jokin levottomuus oli nurmikon päällä,

jokin sanaton sanoma, ihmeellinen.

Ja katso: kaikki ne valvovat tässä,

kedon pienet oliot pimeässä

joka ylitse mustana kuin meri lyö.

Ja se uninen  kukkakin toisten laila

oli äkkiä auki, pelkoa vailla.

Ja siinä se on: valo! Jouluyö.

Aila Meriluoto

Uni rauhankyyhkystä

Oli kyyhkynen, oli kyyhkynen

valtakunnan kokoinen.

Se otti siivelleen perhosen

ja varpusen

ja hevosen

ja vihdoin ihmisen.

Oli varpuspoika ja varpustyttö.

Perhosnainen ja perhosmies. Kaikkia oli kaksittain.

Ja kyyhkynen lensi etelään.

Näkyi kyyhkysen lävitse aurinko

ja itään ja länteen ja pohjoiseen 

nokki vihaiset pilvet rikki ja puhki.

Laittoi villoistaan lapsille lentokeinun

ja vuoteita väsyneille.

Näkyi kyyhkysen lävitse aurinko.

Sen sydän se oli se aurinko.

Oli kyyhkysen nokka kuin vuoren portti

ja jokainen höyhen suuri kuin puu.

Nokassa oli vihreä lehti, öljypuun lehti,

lehti niin suuri, että aamu ehti

ennen kuin lehden päästä päähän 

jalan pääsi juuri.

Oli lapsilla tilaa lehdellä juosta

ja ilakoida.

Ja pelata

ja lentomatkalla korkealla

pilvipalloja viskoa.

Ja kyyhkynen kylvi nokastaan, kylvi nokastaan

ilon jyviä.

Sydämen muotoisia ilon jyviä.

Rauhan siemeniä sydänten peltoon.

Iloa ihmisten peltoon.

Kaarina Helakisa

Hämärtää,

ja hellyys laskeutuu

maan ylle,

peittelee haavat, arvet.

Se minkä on oltava pehmeää

on pehmeää:

järven vesi, kissan selkä, äkillinen katse.

Se minkä on oltava kovaa ja lujaa

on niin kovaa ja lujaa

kuin sen on oltava:

luut, tahto, puu tuulessa, kattila tulella.

Hämärtää hellästi

eikä pimeys kykene olemaan

suurempi kuin hellyys.

Tommy Tabermann / Veren sokeri