"Leveäharteinen kaupunki hengittää aamun keuhkoihinsa ja aloittaa uuden aikakauden"

Tampereen Kivikirjasto/Viljo Kajava

***

Kaupunki meren äärellä

Kaupunki meren äärellä.

Kaupunki vuorten välissä.

Aurinkoinen kaupunki

jonka virrat lävistävät,

kuin monikärkinen atrain

- jonka virrat virvoittavat eloon

kuin hyväilevät sormet.

Sisämeren poukamaan saapuu laiva.

Ohitsemme liukuvat saaret

mäntyihoiset, kallioraajaiset.

Kukkulan laelta avautuu näkymä:

talojen meri, taustalla 

vuoria, joissakin sivulla

horisontin taipuisa melodia.

Miten sijoittaisin tähän aamuun,

tähän lauluun

tämän kaupungin nimen.

Yritän sanoa sen hiljaa.

Yritän olla

kuin en kuulisi. Hiroshima.

Lassi Nummi 

Tulisit Suomeen!

Tulisit lopultakin ylitse meren ja maan.

Katso minua maatani vasten,

maatani, vilvasta maisemaa.

Katso minua koivuja vasten,

koivuja tuulessa, silmuissaan.

Katso minua metsiä vasten,

raskaita, vihreitä, puhtaita vasten,

katso vesiä vasten,

kallioiden välissä, metsien sylissä,

kaupunkien kyljissä avautuvia.

Katso lumipälviä ja lumikelloja

ja sinivuokkoa varhain huhtikuussa.

Tulisit Suomeen

ennenkuin katselen maata

leposijana, kotina, sylinä.

Ennenkuin väsyn uneksimaan maasta,

josta en saa askelen alaa,

en runoilijalle en kansalle,

en naiselle

joka tahtoo istuttaa kukkia

kylmillä käsillään 

valkoisilla, ikävöivillä käsillään.

Tulisit Suomeen

tulisit kaupunkiini

ja näkisit köyhät ja ahdistuneet

valkeassa kaupungissa.

Ja työttömät metsämiehet laajalla

puun, puun, kohisevan puun maassa.

Lainaamme mökkiläisen veneen -

hän vuokraa perunamaansa

silmänkantamattomalta vihreältä yhtiöltä.

Sen sylissä ovat erämaajärvet.

Katso minua lahoavaa rantaa vasten.

Puut kaatuvat veteen,

ja kihokit käpertyvät sammalrungolla.

Katso väsyneitä jalkojani

suopursuvaahtoa vasten.

Väkevänä se tuoksuu ja suo

on jo muuraimentietoa täynnä.

Katso minua maatani vasten

katso silmillä,

jotka etelän vuorilla

minulle loistivat -

minulle tai ohitse -

loistivat!

Minä sen näin ja minua vasten

kaartukoon maani kuin mies,

joka minulle kuuluu.

Vaikka aika ruhjoisi,

naava minun hiuksillani

kuusien vanhuuteen liittyisi.

Anja Vammelvuo

***

Marraskuu heittää harmaan viluvaippansa

kaupungin harteille

Kosken lämmin hengitys nousee jäätävään ilmaan:

tehdaskaupungin yö

ja sen himmeät valot

Linnunradan alla.

Viljo Kajava

 esineet,

ihmiset,

merkityksen:

jokainen

nuotti soi

Lassi Nummi

                         

  ***

    Olen kuin juna

joka jo kauan on törmäillyt

kaupunkiin Kyllä

ja kaupunkiin Ei.

Hermoni on jännitetty

kuin langat

Kyllä-kaupungin 

ja Ei-kaupungin välille.

Kaikki on kuollutta, pelokasta Ei-kaupungissa.

Se on kuin murheella vuorattu huone.

Siellä jokainen esine kyräilee sulkeutuneena.

Siellä jokainen muotokuva tuijottaa epäluuloisesti.

Aamuisin siellä kiillotetaan parketit sapella.

Siellä sohvat ovat petosta, seinät epätoivoa.

Turhaan odotat sieltä hyvää neuvoa

tai kukkakimppua tai vaikka hyvänpäiväntoivotusta.

Kierjoituskoneet takovat monenkertaista vastausta:

Ei-ei-ei...ei-ei-ei...ei-ei-ei...

Ja kun valot sammuvat kokonaan

haamut alkavat synkän balettitanssin.

Ennen pääset, piru vie, hengestäsi

kuin mustasta Ei-kaupungista.

Mutta Kyllä-kaupungissa on elämä kuin rastaanlaulu.

Se kaupunki on seinätön kuin linnunpesä ikään.

Taivaalta hankkivat tähdet tulla käteen.

Häpeilemättä kurottuvat kaikki huulet huulillesi,

kuiskuttavat vain hiljaa:"Kaikki on hölynpölyä".

Härnäten pyytää reseda tulla poimituksi

ja lehmilaumat tyrkyttävät ammuen maitoaan

eikä epäluuloista ole puhettakaan

ja minne ikinä haluat, oitis sinut sinne

kiidättävät junat, laivat, lentokoneet

ja lorisee, solisee vesi kuin vuodet:

Kyllä-kkyllä-kyllä...kyllä-kyllä-kyllä...kyllä...

Mutta joskus, suoraan sanoen, on ikävää

kun saa niin paljon melkein ilman työtä

siinä monihohtoisessa Kyllä-kaupungissa...

Parempi kun minua  heittelee ikäni kaiken välillään

kaupunki Kyllä ja kaupunki Ei!

Olkoot vaan hermoni jännitetty kuin langat

Ei-kaupungista 

Kyllä-kaupunkiin!

Jevgeni Jevtusenko

Lasimaalaus

Te värit nöyrät, odotusta täynnä,

näin käsin varovin ja varmoin sentään

ma teidät lasipintaan levitän.

Maailman suuren meren siihen maalaan,

sen suuren meren, josta vihrein hiuksin

maanosat niinkuin unet nousevat.

Ja niitten halki tummat joet ujuu,

ja kaupunkeja kohoaa ja vaipuu,

ja vuoret kulkee ruskein juovaviitoin,

ne ruskein viitoin mereen vaeltaa.

Linnun maalaan kaikki laulut suussaan

ja kalan kaikki vedet hartioillaan

ja karhun kaikki raivo kämmenessään

ja käärmeen kaikki myrkky kielellään.

Ja vielä aivan pienen kukan maalaan,

kuin uinuis siinä keväät tulevaiset

ja sateen siunaus ja päivän lämpö

ja siemen sataan kukkaspolveen uuteen.

Sitten siveltimeen hienoon tartun,

hopeaväriin viileään sen kastan

ja rantein herkin kaiken yli maalaan

ma verkon olevaista kietovan.

Maan pinnasta sen ytimiin se tunkee

ja karhun kämmenestä kulkee kukkaan,

kalliohuiput laaksoihin se liittää

ja raunioihin nuoret kaupungit.

Ei mikään irrallaan voi mistään olla,

ei mikään milloinkaan voi olla toisin,

ja ikuinen on kaiken yhteys.

Niin viimein auringolle sanon: paista!

Ja leimahtaen herää värit valmiit,

niin että alla joka muodon selvän

näät tuhat merkitystä suunnatonta

ja hetken huiman edessäsi aukee

maailma niinkuin alku-unessas!

Aila Meriluoto

 

Ei sitä voi koskaan tietää,

ei siitä voi olla varma.

Useimmiten se sentään tulee,

joinakin kesinä kahdestikin.

Joskus viikko, kaksi, kolme  voi olla yhtä kesäpäivää

niin kuin sinä kesänä

kun suuret laivat purjehtivt kupunkiin.

Ne olivat niitä aikoja. Nyt tuntuu, että

se on tänään,

sinä tajuat: nyt se on 

ohi

aivan kohta. Mutta juuri nyt

-kesäpäivä!

Klassisten kuvausten mukaan.

Lämmintä on oltava, selvä se. Helteen rajoilla.

Parhaiten kävisi sunnuntai, tai viikonlopun kaksoispyhä

että kaupunki tyhjenisi liioista ihmisistä

tämä valkea reunakaupunki ainakin, läheinen lähiö

jonka metsikössä voit kulkea vapaana kuin maalauksessa

aurinkoläikkien, varjoläikkien keskellä

lämpimässä  viileydessä

- tajuatko: vapaana!

Vaikka jokin aina odottaa.

Sinulla ei olekaan kiire, menemisen pakko.

Tämän yhden päivän rajoissa

aika jatkuu

rajattomiin.

Lassi Nummi /Hengitys yössä

Katso minua

ja näe minut.

Näe se, joka olen

tämän kaiken alla.

Näiden sanojen, 

tekojen

ja tekemättä jättämisen

takana.

Katso minua tänään

ja näe minut.

Jos vielä sen jälkeenkin

sanot minua ystäväksi,

tiedän sinun puhuvan totta.

Sinikka Svärd

Kun ihminen on, kun hän on

olemassa, toiselle,

hän todella on.

Niin kuin kesäinen järvenselkä.

Ei sitäkään tarvitse nähdä

tietääkseen, että se on

tuossa. Siellä.

Jokin hiljainen ääni riittää vihjeeksi, 

tuoksu, henkäys,

tapa jolla tuuli koskettaa.

Ja kun on talvi ja kaupunki

 ja etäisyys ja ikävä,

jostakin nousee

aivan elävä

muistin kuva.

Lassi Nummi

Kauniita kysymyksiä

Tunnetteko tyhjän joka kolkuttaa ovelle?

Olitteko lounaistuulelle velkaa?

Tai jos käytitte Vivaldia väärin?

Painoitteko päänne pimeään ikkunaan silloin,

kun lepakko huusi nimeänne?

Entä oliko eilen syytä istua rappusilla?

Ja kuunnella mistä kantavat haukut?

Anteeksi jos häiritsen, mutta oletteko

menossa jonnekin?

Sallitteko että sytytän kaupungin valot?

Kiinnostaako teitä ihmisten suunnaton määrä?

Entä lauseet yhden miehen suusta

tuulisella seisakkeella?

Missä olisi parasta odottaa?

Näettekö kuinka illan punerrus osuu

vastapäisen kirkon pyöreään torniin?

Välitättekö vähästä?

Tai edes jostakin siinä?

Arvostatteko maailman lunta?

Oletteko herännyt joen solinaan?

Mitä jos kaivaisimme sieniä hiekasta?

Tai jos pyytäisimme jotakin sumulta?

Onko tullut vastaan lapsikatras näkinkenkiä käsissään?

Vaivaako ilo?

Kuuletteko kuinka pienet sydämet hakkaavat

pimeässä metsässä!

Osaisitteko nimetä ihania ääniä

joita kukaan ei kuule?

Oletteko kannatellut turhaa kämmenellä?

Oletteko seissyt syysmyrskyssä kallioisella niemellä

silloin kun majakan valokeila viiden sekunnin välein

lyö päänne läpi,

ja samalla hetkellä aika on yhtä lyhyt?

Olenko ennen tätä antanut teille ohjeita?

Se mikä kannattaa, on ihan ohut rima.

Ilpo Tiihonen