Mutta maailma on niin esittävä

että nuo vuodenajat

ovat tuttavat.

Tässä he istuvat samassa pöydässä.

Meitä on viisi, yksi joka ei asetu

kenenkään kumppaniksi

vaikka istuu tässä nyt kevättä

vastapäätä.

Siitä on syksy

kun he istuivat kahden,

he olivat toisia silloin

ja nyt hän on vieras.

He kattoivat pöydän 

ja siinä on kaikenlaista:

lammasta, ruusukaaleja, marjoja

vaikka on  talvi ja sataa lunta.

Ja hän ojentaa viisi sormeaan,

nostaa lasin ja juo:

tämä on hyvää viiniä, kuule

tämä maistuu mullalta

tässä on kevään ensimmäisten

aamujen maku.

Mirkka Rekola

Sinähän näet tähdestä 

tämän päivänvalon.

Mirkka Rekola 

Tämä kuultavan keltainen, keväinen, on ollut koko

talven, jo sulavedessä tammikuussa, rajattomuutta sydämen aueta.

Aurinko on sisällä.

♡

Punerrus vaahteran yläosien ruskeassa, niiden kapeiden kärkien, maan punerrus, sen kumpuilevan olen nähnyt silmien edessä aamuisin, ennen heräämistä, maan päivää, valon sivelemää, näen nousevan puiden oksille ja kumarrun katsomaan sitä.

♡

Varpusen kyljet, kaksi lintua vierekkäin oksilla ja

oksat keinuvat, lintujen kyljet, siipisulat, koskettavat toisiansa.

♡

Ei jäljen jälkeä. Hanki kantaa. Kyyhkynharmaa

lumensiipi.

♡

Pandoran lipas kaikkine vastuksineen, se aukaistaan,

koska siellä on toivo.

Keinuu järvi, keinuu metsä,

horsmankukat, sinipunervat,

keinuvat pään päällä,

tyynnyttelevät päivät.

Huojuvalla savulla,

heinänkorkuisella käsialalla

niin kuin lapsi

kirjoittaa tämä maa minulle.

Mirkka Rekola

Joka päivä edessä

tyhjä lehti

minä kirjoitan

ja pidän sen avoimena.

Mirkka Rekola