Puu pitää puheen
Arvoisa yleisö, hyvät herrat ja naiset,
nöyrimmästi,
koettakaapa edes hetkeksi unohtaa
mielestänne
selluloosa ja kartonki ja paperiraha,
olkaa niin hyvä,
älkää näin palmusunnuntaina pienten lasten
kuullen
kutsuko minua kuutiojalaksi.
Toki, puuhan minä vain olen, vähän
kierokin,
yksityisajattelija, hyvällä ja huonolla tuulella
humisen huminaani, sitten taas vaikenen
ja seison tyynesti paikallani
hamaan loppuun asti.
Mutta ajatelkaapa että minuun voi kiivetä.
Minun oksilleni voi laittaa pesän.
Minä heitän polullenne vilpoisan varjon
ja minun juurellani viihtyvät
tuoksuvat kukkaset
ja herkulliset sienet.
Ja ajatelkaapa vielä, että minun voimani
ei ole minussa, vaan teidän päässänne
ja käsissänne
ja silmissänne myös, ymmärrättehän;
useimmiten minut huomataan lopullisesti
vasta sitten
kun minua ei enää ole.
Te voitte lyödä minuun puisen leiman
ja lähettää tänne sahanne,
mutta sallikaa minun kauniiksi lopuksi
lausua omasta ja läheisteni puolesta
pinoon painuvan tervehdys:
Ave Caesar!
Kun arki koittaa, me saatamme olla
tukevasti motissa ja te,
te kenties piirun verran enemmän
juuuriltanne.
Jukka Itkonen
taivas on autio, äänetön
yksinäinen aurinko vain
omia aikojaan lähestymässä puiden latvoja
äkkiä tyhjästä pyrähtää kymmeniä pääskysiä
avaruus kiehuu tirskauksia, sukelluksia, kaarroksia
ne eivät ole merkkejä, ne ovat merkityksiä,
ne ovat vastauksia
älä kysy, tyydy
ja yhtä pian ne ovat poissa,
joka ainoa,
juuri kun
Kai Nieminen
Kuinka kaikki voikin olla yhtä aikaa tässä
mennyt ja tuleva, tuulen suhina
auringonnousu, rastas kuusen latvassa,
hämähäkki ilmapurjehduksella
ja ryteikössä hirven rytinä.
Mitään ei puutu,
ja kuinka ei mitään puutukaan;
harakka räkättää julkeasti
jonakin aamuna saan siitä selvän.
Kai Nieminen
