The First Dandelion

Simple and fresh and fair from winter's close emerging,

As if no artifice of fashion, business, politics, had ever been,

Forth from its sunny nook of shelter'd grass--innocent, golden, calm as the dawn,

The spring's first dandelion 

shows its trustful face.

Walt Whitman

Mutta on olemassa myös toisenlaisia muistikuvia talvesta. Siitä, miten hangen pinta hohtaa lakeuksilla silmänkantamattomiin, ja ilmassa on jo aavistus kevättä. Savun tuoksu kirpeässä pakkasilmassa. Ylös tähtiin kohoava hengityksen huuru. Koppuraksi jäätyneet hiukset saunan jälkeen. Kiristyvän pakkasen pauke metsässä. Humiseva kakluuni huoneen nurkassa. Hiihtoretki äidin kanssa. Lumisateen hiljainen sihinä. Joulukuusta hämärässä metsässä sahaava isä. Kynttilät hautausmaalla. Pakkasenkankea polkupyörä. Jäätyneet pyykit narulla. Sulavan lumen tuoksu. Hien pyyhkäisy otsalta karvahatun alta. Lumen narske pihassa. Huopatossut. Halkeavan puun terävä räsähdys pakkasessa. Eläinten jäljet. Höyryävä mustaherukkamehu. Potkukelkassa roikkuva heijastin. Auton valot makuualkovin seinällä. Lämmin peitto ja kylmä lattia. Hellan luukun kolahdukset aamuvarhaisella. Kahvin tuoksu. Hitaasti punertuva taivas kylän yllä. Kaikki mikä oli ja on yhä. Talven valossa.

Hannu-Pekka Björkman/Kadonneet askeleet

Hämärä ei ole valottomuutta, vaan eräs valon monista elementeistä. Hämärässä valo on herkimmillään. Se tekee kohteensa näkyväksi ja peittää samaan aikaan suojaavaan huntuun. Hämärä on hetki valon ja pimeyden välissä. Mutta se hetki jatkuu pohjoisessa loputtomiin. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon.
Kun valo murtautuu viimein esiin, se on kuin ihme. Ihmiset ja kosket alkavat kuohua ja paisua yli äyräittensä. Syntyy lapsia ja kirjallisuutta. Maalauksia ja veistoksia hämärän kohdusta.

Hannu-Pekka Björkman/Välähdyksiä peilissä

Leppäkerttu taivaltaa ruohonmatkan,

juuri kun tarkoitusta ei ole,

etkä tiedä miten onnen selittäisit,

on täyteys, on kukka,

ja pääsky vie kesää nokassaan.

Satu Marttila (Koskimies)

Lapsuuskodin portailla kesäyönä tai tai pihakeinussa aamuauringon viistossa valossa. Ihminen uppoaa menneisiin kesiin, näkee pitkän vääjäämättömän tapahtumain ketjun, mutta katselee sitä levollisin mielin.

Hannu-Pekka Björkman/ Välähdyksiä peilissä

Spring Quiet
Christina Rossetti (from Verses, 1847)

Gone were but the Winter,
Come were but the Spring,
I would go to a covert
Where the birds sing.

Where in the whitethom
Singeth a thrush,
And a robin sings
In the holly-bush.

Full of fresh scents
Are the budding boughs
Arching high over
A cool green house:

Full of sweet scents,
And whispering air
Which sayeth softly:
“We spread no snare;

Here dwell in safety,
Here dwell alone,
With a clear stream
And a mossy stone.

Here the sun shineth
Most shadily;
Here is heard an echo
Of the far sea,
Though far off it be.”

Lue minulle nuoruus, lue haava ja suola

ja muuriseinien

tuskainen spray

kun kaikelle sanotaan ei

lue silloin se ei

lue etteivät hennoimmat sulat

hiertyisi betoniin,

ja että uhmatessaan untuvatakit

kantais syksystä pakkasiin.

Ja taas keväästä lue,

lue arvaamaton, iän läike, se lue

ja ajan sumea temperatuuri

kun niin tuskaisen pieni ja suuri

olen minäkin,

yhtä aikaa

iltasatu ja postilla

yhtä aikaa ne lue,

lue unta ja kuolemaa

Nalle Puhia, Poe´ta

ja sattuman suurta showta,

Lucky Lukea lue

ja lakia

ja lue miksi, minkä takia

vain suuri määrä on suurta

ja vain voima voimassa on

ja miksi maailman lapsissa

se pulssi, uneton.

Ilpo Tiihonen/ Largo (2004)