Uni rauhankyyhkystä

Oli kyyhkynen, oli kyyhkynen

valtakunnan kokoinen.

Se otti siivelleen perhosen

ja varpusen

ja hevosen

ja vihdoin ihmisen.

Oli varpuspoika ja varpustyttö.

Perhosnainen ja perhosmies. Kaikkia oli kaksittain.

Ja kyyhkynen lensi etelään.

Näkyi kyyhkysen lävitse aurinko

ja itään ja länteen ja pohjoiseen 

nokki vihaiset pilvet rikki ja puhki.

Laittoi villoistaan lapsille lentokeinun

ja vuoteita väsyneille.

Näkyi kyyhkysen lävitse aurinko.

Sen sydän se oli se aurinko.

Oli kyyhkysen nokka kuin vuoren portti

ja jokainen höyhen suuri kuin puu.

Nokassa oli vihreä lehti, öljypuun lehti,

lehti niin suuri, että aamu ehti

ennen kuin lehden päästä päähän 

jalan pääsi juuri.

Oli lapsilla tilaa lehdellä juosta

ja ilakoida.

Ja pelata

ja lentomatkalla korkealla

pilvipalloja viskoa.

Ja kyyhkynen kylvi nokastaan, kylvi nokastaan

ilon jyviä.

Sydämen muotoisia ilon jyviä.

Rauhan siemeniä sydänten peltoon.

Iloa ihmisten peltoon.

Kaarina Helakisa