Puu pitää puheen

Arvoisa yleisö, hyvät herrat ja naiset,

nöyrimmästi,

koettakaapa edes hetkeksi unohtaa

mielestänne

selluloosa ja kartonki ja paperiraha,

olkaa niin hyvä,

älkää näin palmusunnuntaina pienten lasten

kuullen

kutsuko minua kuutiojalaksi.

Toki, puuhan minä vain olen, vähän

kierokin,

yksityisajattelija, hyvällä ja huonolla tuulella

humisen huminaani, sitten taas vaikenen

ja seison tyynesti paikallani

hamaan loppuun asti.

Mutta ajatelkaapa että minuun voi kiivetä.

Minun oksilleni voi laittaa pesän.

Minä heitän polullenne vilpoisan varjon

ja minun juurellani viihtyvät

tuoksuvat kukkaset

ja herkulliset sienet.

Ja ajatelkaapa vielä, että minun voimani

ei ole minussa, vaan teidän päässänne

ja käsissänne

ja silmissänne myös, ymmärrättehän;

useimmiten minut huomataan lopullisesti 

vasta sitten

kun minua ei enää ole.

Te voitte lyödä minuun puisen leiman

ja lähettää tänne sahanne,

mutta sallikaa minun kauniiksi lopuksi

lausua omasta ja läheisteni puolesta

pinoon painuvan tervehdys:

Ave Caesar!

Kun arki koittaa, me saatamme olla

tukevasti motissa ja te,

te kenties piirun verran enemmän 

juuuriltanne.

Jukka Itkonen

taivas on autio, äänetön

yksinäinen aurinko vain

omia aikojaan lähestymässä puiden latvoja

äkkiä tyhjästä pyrähtää kymmeniä pääskysiä

avaruus kiehuu tirskauksia, sukelluksia, kaarroksia

ne eivät ole merkkejä, ne ovat merkityksiä,

ne ovat vastauksia

älä kysy, tyydy

ja yhtä pian ne ovat poissa,

joka ainoa,

juuri kun

Kai Nieminen

Kuinka kaikki voikin olla yhtä aikaa tässä

mennyt ja tuleva, tuulen suhina

auringonnousu, rastas kuusen latvassa,

hämähäkki ilmapurjehduksella

ja ryteikössä hirven rytinä.

Mitään ei puutu,

ja kuinka ei mitään puutukaan;

harakka räkättää julkeasti

jonakin aamuna saan siitä selvän.

Kai Nieminen