Lyhyt oodi kaikelle

Olkoon kevyttä, kevyttä

kuin tuhkaa, untuvaa ja balsaa

ja olkoon, olkoon raskasta

kuin jalkapuolen lyijykenkäsalsaa,

tulkoon valkeaa,

niin valkeaa kuin hangen helmiäinen helmikuussa

tai tulkoon, tulkoon sitteen tummaa,

tumminta

kuin korppi yössä surunauhaa suussaan

ja puheta olkoon, olkoon puhetta

kuin viiniä, sen viinin tuuheutta

muhkeutta lauseita rubens-lanteisia,

olkoon aamuja,

olkoot aamut jotkut laiskoja ja löysäranteisia,

hitaita jälkeen öiden paineen

joissa harhat puristuvat painajaisikseen

ja seilatkoon varjo talviunessasi pitkin selkää

jonka untuvissa kevään halu

pisaroitaan kasvattaa

ja lentäköön, lennelköön ajatus kuin ääni

hajamielisestä haitarista sinne tänne

enkelten vanavettä

läpi perkeleitten rikkipilvien

ja peilatkoon päivänkajo kasvojaan

vedestä jonka syvyyksissä upporikkaat 

makaavat upoksissa rautaa taskuissaan

ja kuinka kissankellot, tyhjät kaljapurkit,

muurahaiset, muovikassit!

ja kuinka heinikossa heittää vettä

rakastunut rekkakuski!

ja kuinka käpäläänsä lastenvunun pressun alta

tunkee maanantai!

ja jossain mukanani olkoon olevainen

pisteissä pallon pinnalla,

ja sisällä silloin

kun hänen sisälleen olen lentämään lähtenyt

ja ääni tulvahtelee ihmisen holvistoissa

ja olkoon sunnuntaisin valtio hetken vaiti,

kun pääskyset silpovat sineä

siellä

ne piirtävät kaavaa sun sinistä takkias varten

ja tulkoon valkeaa,

niin valkeaa kuin lunta lakanalla helmikuussa,

tai tulkoon,

juoskoon sitten vastaan

Kultainen Noutaja

musta yön reisiluu helmihampaisessa suussaan.

Ilpo Tiihonen