Seimiyö

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

valkeina ne varjelevat, suojelevat meitä.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen.

Olenalla kynttilöitä toisilleen

ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen.

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

eivät ne petä, eivät ne hylkää meitä

eivät ne hylkää meitä rakkautta vannoneita.

Kaikki te vaivaiset, kaikki te kurjat

kaikki te matkalla haavoittuneet

käikki te nälkäiset, kaikki te nurjat

kaikki te suuntanne kadottaneet.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

eivät ihmiset koskaan kulje täällä yksikseen.

Olemalla kynttilöitä toisilleen

ovat ihmiset ainiaan matkalla hyvyyteen.

Seimiyössä pimeässä ovat kuuset enkeleitä

valkeina ne varjelevat, suojelevat meitä.

Tommy Tabermann

https://m.youtube.com/watch?v=nvRqwiUxBzA      Johanna Iivanainen

 Jotakin tapahtuu

Keto nukkui. Unessa kukkanen kuuli

miten ylitse hulmahti yöllinen tuuli

ja kuiskasi: Jotakin tapahtuu.

Vähän kukkanen raotti umppunsa terää:

Sydänyöhän nyt on. Ei, vielä en herää.

Vaan heikosti värähti öljypuu.

Joku lammas kedolla päätään käänsi

ja mättään juuressa sirkka äänsi

ja silmät pienten eläinten

kuin lyhdyt syttyivät siellä ja täällä.

Jokin levottomuus oli nurmikon päällä,

jokin sanaton sanoma, ihmeellinen.

Ja katso: kaikki ne valvovat tässä,

kedon pienet oliot pimeässä

joka ylitse mustana kuin meri lyö.

Ja se uninen  kukkakin toisten laila

oli äkkiä auki, pelkoa vailla.

Ja siinä se on: valo! Jouluyö.

Aila Meriluoto

Uni rauhankyyhkystä

Oli kyyhkynen, oli kyyhkynen

valtakunnan kokoinen.

Se otti siivelleen perhosen

ja varpusen

ja hevosen

ja vihdoin ihmisen.

Oli varpuspoika ja varpustyttö.

Perhosnainen ja perhosmies. Kaikkia oli kaksittain.

Ja kyyhkynen lensi etelään.

Näkyi kyyhkysen lävitse aurinko

ja itään ja länteen ja pohjoiseen 

nokki vihaiset pilvet rikki ja puhki.

Laittoi villoistaan lapsille lentokeinun

ja vuoteita väsyneille.

Näkyi kyyhkysen lävitse aurinko.

Sen sydän se oli se aurinko.

Oli kyyhkysen nokka kuin vuoren portti

ja jokainen höyhen suuri kuin puu.

Nokassa oli vihreä lehti, öljypuun lehti,

lehti niin suuri, että aamu ehti

ennen kuin lehden päästä päähän 

jalan pääsi juuri.

Oli lapsilla tilaa lehdellä juosta

ja ilakoida.

Ja pelata

ja lentomatkalla korkealla

pilvipalloja viskoa.

Ja kyyhkynen kylvi nokastaan, kylvi nokastaan

ilon jyviä.

Sydämen muotoisia ilon jyviä.

Rauhan siemeniä sydänten peltoon.

Iloa ihmisten peltoon.

Kaarina Helakisa

Hämärtää,

ja hellyys laskeutuu

maan ylle,

peittelee haavat, arvet.

Se minkä on oltava pehmeää

on pehmeää:

järven vesi, kissan selkä, äkillinen katse.

Se minkä on oltava kovaa ja lujaa

on niin kovaa ja lujaa

kuin sen on oltava:

luut, tahto, puu tuulessa, kattila tulella.

Hämärtää hellästi

eikä pimeys kykene olemaan

suurempi kuin hellyys.

Tommy Tabermann / Veren sokeri

 Tilastollisia huomioita

Jokaisesta sadasta ihmisestä on

niitä, jotka aina tietävät paremmin

- viisikymmentäkaksi;

epävarmoja jokaisesta askeleestaan

- melkein kaikki loput;

valmiita auttamaan,

ellei se kestä kauan

- neljäkymmentäyhdeksän;

aina hyviä,

koska eivät voi muuta olla

- neljä, no, ehkä viisi;

taipuvaisia ihailemaan kadehtimatta

- kahdeksantoista;

väliaikaisesti nuoruuden

harhaan johtamia

- plus miinus kuusikymmentä;

niitä, joiden kanssa ei ole leikkimistä

- neljäkymmentä ja neljä;

niitä, jotka jatkuvasti pelkäävät

jotakuta tai jotakin

- seitsemänkymmentäseitsemän;

kykeneväisiä onneen

- reilut parikymmentä korkeintaan;

harmittomia yksin,

mutta villiintyvät joukossa

- takuulla yli puolet;

julmia,

kun olosuhteet sitä vaativat

- parempi olla tietämättä

edes suurin piirtein;

vahingosta viisastuneita

- ei juurikaan enempää

kuin ennalta viisaita;

niitä, jotka eivät saa elämältä muuta kuin tavaraa

- kolmekymmentä,

vaikka haluaisinkin olla väärässä;

kumaraisia, tuskien vallassa

ja vailla valoa pimeydessä

- kahdeksankymmentäkolme

ennemmin tai myöhemmin;

oikeudenmukaisia

- aika paljon, kolmekymmentäviisi

mutta jos ymmärtäminen vaatii ponnistelua

- kolme;

myötätunnon arvoisia

- yhdeksänkymmentäyhdeksän;

kuolevaisia

- sata sadasta.

Tämä luku ei toistaiseksi ole vaihdellut.

Wislawa Szymborska

Jotkut pitävät runoudesta

Jotkut -

eivät kaikki.

Eli edes enemmistö kaikista vaan vähemmistö.

Jollei laskeeta koulua, missä on pakko,

eikä itse runoilijoita,

on näitä ihmisiä ehkä kaksi tuhannesta.

Pitävät -

mutta pidetäänhän pussikeitostakin,

pidetään kohteliaisuuksista ja sinisestä väristä,

pidetään vanhasta huivista,

pidetään siitä, että saadaan oma tahto perille,

pidetään koiran paijaamisesta.

Runoudesta -

mutta mitä sitten on runous?

Monenlaista hataraa vastausta

kysymykseen on jo tarjottu.

Mutta minä en tiedä enkä tiedä ja otan siitä tukea

kuin pelastavasta kaiteesta.

Some people like poetry

Some people -

that means not everyone.

Not even most of them, only a few.

Not counting school, where you have to,

and poets themselves,

you might end up with something like two per thousand.

Like - 

but then, you can like chicken noodle soup,

or compliments or the color blue,

your old scarf,

your own way,

petting the dog.

Poetry -

but what is poetry anyway?

More than one rickety answer

has tumbled since that question first was raised.

But I just keep on not knowing, and I cling to that

like a redemptive handrail.

Wislawa Szymborska/ Translated by Stanislaw Baranczak and Clare Cavanagh

               ♡

Ihmeellisia sanoja

Kun lausun sanaa Tulevaisuus,

ensimmäinen tavu siirtyy jo menneisyyteen.

Kun lausun sanaa Hiljaisuus,

tuhoan sen.

Kun lausun sanoja Ei Mitään,

luon jotain, joka ei mahdu olemattomuuteen.

Wislawa Szymborska /Ihmisiä sillalla

The Three Oddest Words

When I pronounce the word Future,

the first syllable already belongs to the past.

When I pronounce the word Silence,

I destroy it.

When I pronounce the word Nothing

I make something no non-being can hold.

Translated by Stanislaw Baranczak and Clare Cavanagh

ÄITI:

Voi sinä varpusenpoika,

voi sinä puolukanmarja!

Silkkiuikulta pääsi saitko,

töyhtöhyypältä hiusten töyhdön?

Leivon sinulle vaikka mitä,

leivon elämän onnen leivän!

Nukuthan lapsi, nukuthan vähän.

Vielä on maailman mäellä varjo.

Sitä varjoa isä niittää,

äiti huomista päivää neuloo.

Aulikki Oksanen

 

Syksyn viluiset vedet

kesää ikävöivät:

lumpeina

kukkivat vaahtopäälaineet.

    

In a station of Metro

The apparition of these faces

in the crowd;

Petals on a wet, black bough.

Ezra Pound

Metroasemalla

Näiden kasvojen ilmestyminen väentungoksessa

kukan terälehtiä mustalla märällä oksalla.

suom. Pertti Nieminen

Oodi koiralle

Koira kysyy minulta

enkä minä vastaa.

Se hypähtää, juoksee pitkin piennarta ja kysyy

sanattomasti

ja sen silmät

ovat kaksi kosteaa kysymystä, kaksi märkää

liekkiä jotka pyystävät vastausta

enkä minä vastaa,

en vastaa koska

en tiedä, en mahda mitään.

Avarilla vainiomailla  me kuljemme,

mies ja koira.

Lehdet hehkuvat,

kuin joku

olisi suudellut niitä,

jokaista erikseen,

maasta kohoavat

kaikki ilmoille

pienet planetaarionsa,

lehvistöjen yötaivaat,

ymmyrkäiset ja vihreät,

ja me kuljemme, mies ja koira,

nuuhkien maailmaa, apilaa kahistellen

Chilen vainioilla,

syyskuun kirkkaiden sormien lomissa.

Koira pysähtelee,

ajelee mehiläisiä,

hypähtää läikähtävään lätäkköön,

kuuntelee kaukaista kaukaisempia

koiranhaukkuja,

lirauttaa kiven juureen

ja tuo minulle kuononpäänsä,

tuo sen minulle kuin lahjan.

Siinä piilee sen hellä raikkaus,

sen kautta sen hellyys puhuu,

ja noin se kysyy

kahdella silmällään

miksi on päivä, miksi tulee yö,

miksei kevät

tuonut korissaan

mitään

harhaileville koirille

paitsi hyödyttömiä kukkia,

kukkia, kukkia ja kukkia.

Niin kyselee

koira 

enkä minä vastaa.

Vaellamme,

mies ja koira joita yhdistää

vihreä aamu

ja mieltä kiihdyttävä tyhjä yksinäisyys

jossa vain me

olemme olemassa,

tämä kasteisen koiran

ja metsärunoilijan ykseys,

sillä lymyileviä lintuja

ja salaisia kukkia ei ole olemassa

kahdelle kaverukselle,

kahdelle metsästyskumppanille:

on vain viserrystrillejä ja tuoksua,

maailma joka yö

on tislaillut kosteaksi,

vihreä tunneli ja sen päässä

niitty,

appelsiinintuoksuisen ilman humaus,

juuristojen supina,

elämä joka kulkee jalan,

hengittää, kasvaa,

ja yliaikainen ystävyys,

onni

olla koira ja olla ihminen

yhtyneenä

yhdeksi eläimeksi

joka kulkee liikutellen

kuutta jalkaa

ja yhtä kasteenkosteaa

häntää.

Pablo Neruda

suom. Pentti Saaritsa 1972

Taivaan kuumentuneen otsan on peittänyt

ilta viileä hunnullansa.

Kimaltavat laivat liukuvat

leikaten timanttien lailla

meren tummuvan peilin.

Lännen taivaan kapea pilvi

kuin näkymättömän soittajan huilu

soi auringon vaimenevaa laulua.

Katri Vala

Tiikeri

Tiikeri, tiikeri, hurjasti

yön metsissä palaa liekkisi;

mikä käsi ikuinen, mikä silmä muovasi

kauhean sopusointusi,

Missä syvyyksissä taivaiden

leiskui liekki silmien!

Mitkä siivet nousivat korkeuksiin.

Millä kädellä tuli temmattiin?

Ja mitkä hartiat, ja mikä taito tarvittiin

kn sydämesi jänteet solmittiin?

Ja mikä käsi? mitkä jalat pelottomat?

Sykkivän sydämen sitoivat.

Mikä vasara? mikä rauta kahlitsi?

Missä ahjosssa hehkuvat aivosi?

Mikä alasin? mikä koura hirmuisin

rohkeni niihen kauhuihin?

Kun tähdet itkullaan taivaan kastelivat

ja tappaakseen keihäänsä sinkosivat;

iloitsiko hän tätä katsoessaan?

Loiko Karitsan Isä Tiikerin maailmaan?

Tiikeri, tiikeri, hurjasti

yön metsissä palaa liekkisi;

mikä käsi ikuinen, mikä silmä muovasi

kauhean sopusointusi.

suom. Risto Ahti/Maailman runosydän 1998

Tiikeri

Tiikeri Tiikeri tulta valaa

metsässä jota yö jo halaa.

Kuolemattomat silmät valaa

kuviot nuo pelottomaan?

Miss´ syvyyksissä tai taivaissa sun

silmäs´sai tuon polttelun?

Mikä siipi sua saattaa koskettaa,

millä kädellä sua tohtii tavoittaa?

Millä käsillä, millä taidolla

sun sydämes´suonet voi punoa?

Milloin sydämes´sun alkaa takoa,

entä kädet ja jalat kulkea?

Mikä kytkös, mikä vasara,

valmisti aivosi ahjossa?

Mikä alasin? Millä otteellla,

tohdittiin aatokses´kauheat tunkea?

Alas kun tähdet heittivät peitsensä

ja taivas pudotti kyyneleensä:

Hymyskö hän kun hän näki sut?

Hän onko myös Karitsan valmistanut?

Tiikeri Tiikeri tulta valaa

metsässä jota yö jo halaa.

Kuolemattomat silmät valaa

kuviot nuo pelottamaan?

The Tyger

Tyger Tyger, burning bright,

In the forests of the night;

What immortal hand or eye,

Could frame thy fearful symmetry?

In what distant deeps or skies.

Burnt the fire of thine eyes?

On what wings dare he aspire?

What the hand, dare seize the fire?

And what shoulder, & what art,

Could twist the sinews of thy heart?

And when thy heart began to beat.

What dread hand? & what dread feet?

What the hammer? What the chain,

In what furnace was thy brain?

What the anvil? what dread grasp.

Dare its deadly terrors clasp?

When the stars threw down their spears

And water'd heaven with their tears:

Did he smile his work to see?

Did he who made the Lamb make thee?

Tyger Tyger, burning bright,

In the forests of the night:

What immortal hand or eye,

Dare frame thy fearful symmetry?

William Blake

poetryfoundation

 

Late August

This is the plum season, the nights

blue and distended, the moon

hazed, this is the season of peaches

with their lush lobed bulbs

that glow in the dusk, apples

that drop and rot

sweetly, their brown skins veined as glands

No more the shrill voices

that cried Need Need

from the cold pond, bladed and urgent as new grass

Now it is the crickets

that say Ripe Ripe

slurred in the darkness, while the plums

dripping on the lawn outside

our window, burst

with a sound like thick syrup

muffled and slow

The air is still

warm, flesh moves over

flesh, there is no

hurry.

Margaret Antwood

Auton nopeudella

Auton nopeudella

odottamatta yhtäaikaistuu

sivupeilissä pakeneva maisema

edessä se joka ei enää tapahdu.

                 ○○○

Ajan tietosolut

Ajan tietosolut meihin sukupolvittain ja

tekoäly

pisteytetty tietokannaksi:

että kun väreilee järven pinnan pilvi -

kuin vikaan viritetty on sen aaĺlonpituus

ja heti odotamme koska alkaa

TV-kohina

ja lumisade ruudussa.

Kirsi Kunnas

On aika sanoa se ääneen:

Kotona, vihdoinkin...

Täällä eivät viihdy pölypunkkia

suuremmat Hirviöt:

moppi lepää ämpärissä

rastatukka sekaisin.

Siivoaminen: Arjen Alkemiaa,

mäntysuopa kullan keltaista.

Ikkunaraoista vetää sen verran että

puhtaat verhot hengittävät

toukokuun tislaamassa valossa.

Pyyhitään rätillä pöytä,

siirretään viiniruukun tieltä syrjään

Kafka, Poe, Pirstoutunut minuus

kohotetaan varovasti malja

vaikeuksille

joita ilman

Sanotaan se yhteen ääneen,

yhdellä sanalla:

kotona

Arto Melleri

 Kellertyvässä notkelmasssa

Elokuun keinuva ruoko:

täällä solisi, kimalsi kevät.

♡

Omenapuu,

elokuu. Ikävä.

♡

Yhä uudelleen kuljen saman tien.

Unessakin tahdon löytää tämän maIseman.

Lassi Nummi

♡

Nyt on elokuu ja minä olen viljaa.

Juice Leskinen

Joka hetki jossain

aurinko

taivaalle nousee,

joka hetki jossain

kukkaniityt kesätuulessa,

joka hetki jossain

kultalinnut,

oksilta oksille lentävät,

joka hetki jossain

kevät

jossain 

elämä kaunis.

Arvo Turtiainen

Runoutta kaiken aikaa

ympärilläsi, pihalla,

pienen pieniä pisaroita

sataa kädelle,

omenapuut raakileineen

hiiren hiljaa.

Taivaalta kuuluu ääni,

kurkia, joutsenia:

Me lähdemme nyt,

ja palataan -

Sirkka Selja

Kuljin, kuljin kankahilla

kesän kultaisen.

Nukuin metsätaipalilla

alla kuusien.

Pihka tuoksui, kilvan kukki

ruohot, kanervat,

puusta puuhun kutoi lukki

seitit hohtavat.

Luokse tullen, luota mennen

liukuu heinäkuu.

Eilinen lie ollut ennen.

Huomen unohtuu.

Mistä tullen, minne kulki?

- tieskö itsekään?

Luonto sylihinsä sulki,

metsä huumas pään.

Aaro Hellaakoski

***

ennen kuin horsma ehtii kukkaan

alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa

jää sitten henkeään pidättäen odottamaan

että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin.

Kai Nieminen

 Oodi kiitokselle

Kiitos sanalle

joka osoittaa kiitollisuutta.

Kiitos kiitokselle

siitä

miten paljon se sana

sulattaa lunta tai rautaa.

Maailma näytti uhkaavalta

kunnes pehmeänä

kuin heleä

höyhen

tai makeana kuin sokerin terälehti,

huulten välitse

kulkee 

kiitos,

suurena suun täydeltä

tai kuiskattuna,

tuskin mumistuna,

ja olento oli taas ihminen

eikä ikkuna,

jotain kirkasta

levisi metsään:

oli mahdollista laulaa lehvistön alla.

Kiitos, olet pilleri

ylenkatseen

purevia happoja vastaan,

olet valo joka kaataa kovuuden alttarin.

Kenties 

olet ollut

myös kukkaköynnös

kaikkein kaukaisimpien ihmisten välillä.

Matkalaiset

kulkivat hajallaan

luonnon keskellä

ja sitten tuntemattomien ihmisten 

aarniometsässä:

merci,

kun juna rynnistää,

vaihtaa isänmaata,

pyyhkii pois rajat,

spasibo,

liki terävähuippuisia 

tulivuoria, pakkasta ja tulta,

thanks, niin, kiitos, ja sitten

muuttuu maailma taas pöydäksi:

yksi sana sen puhdisti,

lautaset ja lasit kimaltavat,

haarukat kilahtelevat

ja tasangot ovat liinoja.

Kiitos, kiitos,

tee matkaa ja tule takaisin,

nouse,

ja laskeudu.

Tiedetään kyllä, et sinä

kaikkea voi täyttää,

sana kiitos,

mutta

missä häivähtää

sinun pieni terälehtesi,

siellä piiloutuvat ylpeyden tikarit,

ja ilmaantuu hymyn pilkahdus.

Pablo Neruda

 Taivas läikähti tänne, sen kulta.

Kesä, he sanoivat.

Täytyyhän ilolla olla nimi.

 

Eeva Takala

***

Heinäkuun puoliväli. Tyven ilta. Valo.

Puut, pilvet,

koko maa

kuunteĺee.

Lassi Nummi

Puut lammessa

Täällä on minun lempipaikkani

jossa kaksi lampea yhtyy,

kapea salmi

ja samaa vettä kummassakin.

Kerran  meillä oli koira

joka haukkui heijastuksia.

Minäkään en pysty erottamaan

 kumpi on kumpi näistä kahdesta taivaasta

ja missä on raja josta alkaen

puut muuttuvat lammen todellisuudeksi.

♡

Pääskysten viuhahtelut

villiintyneellä pihamaalla,

koivut ja hopeapajut tuulessa.

Mäellä, aurinkoon

ja kaikkiin ilmansuuntiin

talo nimeltä Villiruusu.

Tis moonlight, summer moonlight,

All soft and still and fair;

The solemn hour of midnight

Breathes sweet thoughts everywhere,

But most where trees are sending

Their breezy boughs on high

Or stooping low are lending

A shelter from the sky

And there in those wild bowers

A lovely form is laid;

Green grass and dew-steeped flowers 

Wave gently round her head.

Emily Bronte

 

Aamusta iltaan kesä,

illasta aamuun kevät: 

toukokuun yö.

Aamulla palmikkotyttö juoksee vastaan

rantatiellä. Päilyy, päilyy

takana tummat saaret. Siintää

sinisyyttään

ulappa, vesi

loputtomiin, lapsuuteen

- sinne, missä kauneus

on jokapäiväinen asia nimeä vailla.

Lassi Nummi 

Minttumaria Ukkonen

♡

Onnen lintu

lentää lentämistään 

ja tekee 

pesänsä ilmaan

Tommy Tabermann/ Ihme nimeltä me

♡

Kun olin hyvin pieni niin järvi oli sininen,

ja rannan kivet lämpöiset.

Kun olin hyvin pieni

äidin käsìvarsi tuoksui aamulta,

kun olin hyvin pieni

unesta uneen kävelin,

nelijalkainen.

Viljo Kajava

Yö. Tyyni. Äänetön.

Perhosen siipi hipaisi

lumpeen kukkaa.

Rannasta rantaan

vavahti lammen pinta.

Ja kaislat

ja kaislat.

Maaria Leinonen

♡

Hengähtää koivu.

Sataa.

Lempeästi, pehmeästi. Suoraan

puiden tummaan syliin.

Hengähtää

jotakin aavistellen

koivu.

Unta

avosilmin

kevätkesän yö.

Lassi Nummi

♡

Suuren onnen hetkenä

kun katsoo peiliin

näkee veden pinnalla

täysikuun, tähdet

ja veneen varjon

kun se lipuu

peilin poikkki, airot

koholla: pisaroita tippuu

aironlavoista

kuuhun, tähtiin, silmiin, suuhun.

Tommy Tabermann

Ojassa vehka.

Ole oma lamppusi,

minulle kuiskaa.

Risto Rasa

♡

Kuka tietää

Käenrieskaa, ketunleipää

rinteet tulvillaan.

Mistä kummasta ne saivat 

jauhot taikinaan?

Ester Ahokainen

♡

Kuule!

Kuuluu iloisten kesäpäivien sorina.

Niin monet muistot, jotka olet

unohtanut.

Lapset huutavat unessa:

Kesä on tullut!

Bo Carpelan/Elämä jota elät

Jokainen osaa kävellä

vetten päällä.

Se on helppoa.

Aseta vain jalkapohjasi

veden pinnalle

ja kävele.

Mutta sitä ennen

sinun on annettava sielusi

kasvaa niin suureksi

että olet äärettömän

kevyt ja onnellinen

olemassaolosta. 

Tommy Tabermann/ Luovuuden lumous 2002

From a Railway Carriage 

Faster than fairies, faster than witches,

Bridges and houses, hedges and ditches;

And charging along like troops in a battle,

All through the meadows the horses and cattle;

All of the sights of the hill and the plain

Fly as thick as driving rain;

And ever again, in the wink of an eye,

Painted stations whistle by.

Here is a child who clambers and scrambles,

All by himself and gathering brambles;

Here is a tramp who stands and gazes;

And there is the green for stringing the daisies!

Here is a mill and there is a river:

Each a glimpse and gone for ever!

Robert Louis Stevenson (1885)

Junan ikkunasta

Ohitse ohitse ohitse kiskoen -

puut ja pensaat sivuitse viskoen -

mäet ja kukkulat pellot ja talot

tiet ja sillat ja vilkkuvat valot

laitumet lehmät hevoset lampaat

ja metsänreunat kuin terävät hampaat -

Ja räpäys vain: ohi vihelsi asema!

Nyt jo kaukana kaukana kaukana -

Tuossa juoksi lapsi, yksin ihan.

Tuossa aita kiersi ja sulki pihan.

Silmät selällään äsken kulkuri tuolla

ja kultaleinikit, suopursut suolla!

Tien mutkaan jäi kärryt, kuski ja lasti,

ohi vilahti mylly, nopeasti:

kuin heijastus junan ikkunoissa.

Välähdys vain, ja iäksi poissa!

Robert Louis Stevenson/suom. Kirsi Kunnas 

Hymyt 

Maailma katsoo mieluummin kuin kuuntelee.

Siksi valtiomiesten on hymyiltävä.

Hymy kertoo toivosta, siksi edustajammekin hymyilee.

Peli on monimutkaista, edut vastakkaisia ja tulostakaan ei aina nää.

Kun valkean ja sydämellisen hammasrivin näkee,

se mieltä piristää ja uskon tulevaisuuteen herättää.

Hänen on huomioitava muut hyväntahtoisesti nyökkäillen

lentokentillä ja neuvottelusaleissa.

Hänen on liikuttava sujuvasti ja oltava iloinen.

Tuota hymyillen tervehtii, häntä hymyillen hyvästelee.

Hymyilevät kasvot hälle tarpeen on oli kyseeessä aamupala tai

yhteinen iltatee

hymy näkyy kameroidenkin objektiiveissa.

Hammaslääketiede diplomatian palveluksessa

tulokseen loistavaan johtaa.

Hyvää tahtoa ja yritystä jaloa tarvitaan

monessa vaikeassa tilanteessa.

Vielä ei olla siirrytty aikaan niin ongelmattomaan,

että kasvoilla murheen näyttää saa.

Veljeyden ihmiskunta, uneksijoiden mukaan,

muuttaa hymyn maaksi maailman.

Epäilen. Valtiomiestenkään

ei olisi pakko hymyillä aina vaan.

Vain joskus: siksi, että kevät tai kesä täyttää pään,

kiireettä ja ylistykseksi kauniin ilman.

Ihmisolento on surullinen luonteeltaan.

Jo etukäteen iloiten jään odottamaan sellaista henkilöä.

Wislawa Szymborska/Hetki