Rakastan teitä, oi ystävät
teitä, jotka ette kuuntelemään väsy,
teitä, jotka osaatte seisahtumisen, viipymisen,
vaitiolon kallisarvoisen taidon,
rakastan teitä, jotka olette kaivoja
salaisuuksen loiskahtaa upoksiin,
rakastan teitä, runoilijaihmiset,
suloiset hullut, jotka huutoonne vastaatte
kuutamolla ja raesateella,
tyynellä ja tuulella matkaan lähdette.
Teitä minä rakastan, ystävät,
teitä, jotka minut repaleisenakin hyväksytte,
ja maailman töykkimänä vastaanotatte,
teitä, jotka aukenette ja käden annatte
pöydän yli, ovella,
hymyn maassa.
Satu Marttila